maanantai 21. toukokuuta 2012

121. Pomppupallot vauhdissa

Suunnitelmista poiketen mentiinkin eilen kisojen sijasta valkkuun Nasun kanssa. Suurin syy oli se, että meillä on sitten muutama viikonloppu eteenpäin kisat, sekä kahden viikon päästä suunnataan Ypäjälle ponimeetingiin. Eilen oli siis ensimmäinen ulkovalkku jos aluevalkkuja ei lasketa.

Aloitettiin tulemalla kahta kavalettia, joiden välissä piti siirtyä raviin. Tätä on tehty monta, monta kertaa, mutta vieläkään se ei sujunut. Lopulta sain kumminkin ponin hidastamaan välissä. Sitten mentiin kahta pystyä, joiden väliin piti ottaa neljä askelta. Mentiin se kumminkin joka kerta viidellä, mikä oli hassua, sillä Nasu saa yleensä venytettyä laukkaa vaikka mihin.


Sitten tultiin kaksi erilaista radanpätkää. Ensimmäinen meni hyvin, toiselle pystylle tuli, no sanoisinko mielenkiintoinen hyppy. Muuten poni meni nätisti, siihen kahden pystyn väliinkin venyttiin neljään, Nasu oli alkanut jo vertyä paremmin. Seuraavalle radalle tuli kaksi kieltoa, ensimmäinen vesimatolle ja toinen kolmoissarjan a-osalle. Muutenkin poni oli vähän epätasaisen tuntuinen ja ei oikein hallinnassa.




Lopuksi tultiin vielä kolmen esteen pätkä, joka meni sillä kertaa ihan superhyvin! Nasu oli tosi kivan tuntuinen ja paikatkin osuivat hyvin. Näillä fiiliksillä lähdetään sitten vikkonloppuna Tampereelle, jossa mennään alue 90cm ja kansallinen 100cm, joka on siis ponicupin toinen osakilpailu.



Anni ja Roosakin kävi aamulla hyppäämässä. Aloitettiin ihan pienistä, ja tehtiin muutamia tehtäviä, jotka joka kerralla nousivat vähän. Poni meni tosi iloisesti, pari kertaa tuli puomi mukaan, mutta kun tehtiin pientä hienosäätöä, niin viimeinen radanpätkä 80-90cm tasolla meni nätisti. Lopuksi ne tulivat yhden metrin okserin, ja sain siitä hirmu söpön kuvan :3 Muuten siis otin videota.


Roosa tekee jonkinnäköisen koostevideon lomasta sitten kun kerkeää, eli saatte vielä sitten videomateriaalejakin nähdä!

19 kommenttia:

  1. Mihin kisoihin siis ootte menossa tampereelle?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampere Spring Challenge 26.-27.5, lauantaina hypätään kaksi luokkaa. TRS:n järjestämät kisat taitavat olla.

      Poista
  2. Vitsit oot nätti (:

    VastaaPoista
  3. Mun blogissa on nyt valokuvakilpailu, joten osallistuhan ihmeessä :) Minulla on myös pulma: ostaisinko suomenhevosravuri, -ratsun vai ratsun? Lisää blogissani :D

    http://mekellolaiset.blogspot.com/

    Ps. Upeita kuvia ♥

    VastaaPoista
  4. Hienosti meette!:)) Kuka muute on toi Roosa?

    VastaaPoista
  5. mikset sä muutes enää mee tolla annilla niin useesti? :o

    VastaaPoista
  6. mulle tuli kans mieleen ettet ite mee enää Annilla paljoonkaan ? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä silläkin menen ihan säännöllisesti, mutten aina kirjoita niistä blogiin kun ei ole kuvia tms. Anni on myös sen verran vanha, etten edes voisi kisata/valmentautua täysipainoisesti. Toinen suuri syy on siinä, että poni ei tykkää hypätä ulkokentällä, viime kesänä kisoista tuli pelkkiä hylättyjä ja pari viikkoa sitten alkoi tämän kesän kieltelyt. Anni on siis nyt kesälomalla, ei käydä kisoissa ja hypätään paljonpaljon vähemmän ja pieniä, ja katsotaan sitten hallikauden alkaessa, jos poni on vielä kunnossa, niin aletaan käydä näitä 80-90cm luokkia sitten :)

      Poista
    2. ja sulla on kuitenkin toinen poni joten eiköhän siinäkin ole kesäaikaan riittävästi reenattavaa :)

      Poista
  7. Kauan teillä kestää ajaa tampereelle?:)

    VastaaPoista
  8. Heippa,
    sulle on haaste :)
    http://sinttila.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. oon vaan niin onnellinen, kun luen tätä sun blogia ! oon joskus keiramoaikoina ratsastanut Annia tosi useesti. sit se muutti sulle ja sen elämä on oikeesti parantunu, huolehdit siitä tosi hyvin ymym. tsemppii teille + nasulle ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! (: Ja joo, kyllä se oikein tyytyväisen oloinen on yleensä ollut ;)

      Poista
    2. Oot menny sen kans myös tosipaljon eteenpäin, keiramolla se oli sellanen voisko sanoo "kyllästynyt" all the time, nyt se näyttää tosi onnelliselta(:

      Poista
    3. hahaha :D se on paras poni ikinä ♥

      Poista
  10. Vou, pakko sanoo että nyt on lahjakas nuori ratsastaja kyseessä (: Katselin noita sun videoita ja istuntasi on erittäin hyvä, mitä muutaman kerran hieman etukenossa, enkä nyt tarkoita ilkeä olla. Varmasti sinusta tullaan kuulemaan vielä muutaman vuoden päästä (:

    VastaaPoista