perjantai 18. toukokuuta 2012

119. Koulutreeniä kesäkelissä + muuta kivaa

Kerkesinpäs tulla bloggailemaan vielä tämän päivän aikana! :) Sori muuten, kun otsikot on nyt ollut vähän tylsiä, nyt ei ole oikein tullut mitään ideoita. Mutta, ensin kuulumisia eiliseltä.

Roosa piti minulle ja Nasulle koulutunnin. Aamulla, kun vein ponia ulos, se tallasi varpaani ja siinä on aika iso ja todella kipeä haava, joten ratsastuskenkä painoi sitä pahasti. Sen takia aloitin ilman jalustimia, mutta se ei onnitunutkaan, joten kärsin sitten ihan jalustimet jalassa. Tehtiin aika sekalaisesti tehtäviä, mukaan mahtui väistöjä, lisäyksiä, kiemurauria ja laukkalävistäjiä, ne tuli ekana mieleen. Alkuun Nasu oli vähän junttura ja huono, mutta Roosa osasi hyvin neuvoa miten sain ponin hyvin avuille, ja lopuksi menikin jo tosi hienosti!






Roosalle kävi pieni onnettomuus, joten se meni eilen Annilla aika kevyesti riimulla vaan. Pari kertaa neiti sai sätkyn, mutta muuten käyttäytyi sivistyneesti :) Saivat kaikki askellajit käytyä läpi ilman suurempia ongelmia. Lopuksi päästettiin poni hetkeksi irti juoksemaan.




Tänään käytiin molemmilla poneilla maastossa. Käytiin reilun tunnin lenkki, mentiin semmosta kivaa metsätietä missä pääsi ravaamaan ja laukkaamaankin. Anni oli aika villinä, joten se joutui mennä aina Nasun perässä ;) Nasu oli kumminkin kiltisti muutamaa pukkia lukuunottamatta. Alkumatkasta satoi paljon, mutta se sitten hellitti ja päästiin maastoilemaan hyvässä kelissä! Loppuun vielä laitoin pari kuvaa eilisen syöttelyistä.


11 kommenttia:

  1. mikä ihme onnettomuuskerho teillä on siellä ollu? :D ooi nasse näyttää hienolta noissa ekoissa kuvissa <3 ja toki te kaikki pallerot kaikissa kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kyllähän sä roosan tiiät, sille AINA sattuu :D:

      Poista
  2. mikä onnettomuus Roosalle sattu?:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis hyppäsin trampalle silleen jännästi, ja hammas lohkes, ja pää kuoli, ja en nähny mitää oikee, én muistanu oikee kunnolla, ja sillee :DD

      Poista
  3. hienot ponsit! roosa tunaroinu :D huomaa et roporoo on tullu käymää ku alkaa näitä kuvia pukkaamaa ;)

    VastaaPoista
  4. kiva postaus !(: ois kiva jos tekisit joskus kunnon videopostauksen, ois kiva nähä vähän niinkun mitä te tallilla touhuatte ja selityksiä niinku eri tapahtumista, jne, jos tajusit ?:D mutta joo tykkäsin!

    VastaaPoista
  5. sä osaat ratsastaa todella nätisti ja ihania kuvia taas. millä kameralla noi on otettu? :)

    VastaaPoista
  6. ihanat ponit sulla:)! aloin lukee blogii, mist toi Nasun vihree huopa on ostettu :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ponit kiittää! (: ja se taitaa olla Hööksistä.

      Poista