sunnuntai 30. syyskuuta 2012

145. Syksyn kuvasatoa


En olekkaan nyt vähään aikaan postaillut, koska ei ole tapahtunut mitään erityistä. Ollaan treenailtu niin itsekseen kuin valmennuksissa, ja pääasiassa on mennyt ihan mukavasti. Olen itse myös muutamana päivänä kuvaillut poneja, ja ajattelin nyt koota parhaimmistoa tännekkin :) Laatu ei ole kovin hyvä, koska se minun kamera ei ole mitään huippuluokkaa, mutta parempi kumminkin kuin ei mitään, vai?

bongasin meidän lammelta joutsenia...


... ja Anni huomasi ne myös














Isi oli lähdössä moottorisahailemaan, ja Anni tuli katsomaan...

... ja päätti lähteä mukaan...

... mutta se taisi osoittautua huonoksi päätökseksi!
Mitä mieltä olette kuvien koosta, ovatko liian isoja vai sopivia? Kertokaapas, niin että osaan ne sitten jatkossa muokata sopivan kokoisiksi. Tässä oli nyt kuvailut tältä kerralta, katsotaan nyt milloin saisin jonkun raahattua kuvaamaan jotain valmennusta, niin sitten palaamme asiaan ;)

maanantai 17. syyskuuta 2012

144. SvR alue-este [aluemestaruudet]

Sunnuntaina lähdettiin siis Savonlinnaan kauden viimeisiin ulkokisoihin, jotka olivat siis Itä-Suomen henkilökohtaiset aluemestaruudet. Jouduin heräämään aamulla jo 5.30, sillä lähdimme puoli seitsemän aikaan ajamaan, jotta olisimme tarpeeksi aikaisin perillä.

Ensimmäisenä hyppäsin Annilla 80cm luokan. Se oli arvostelultaan A.2.0, eli pelkkä perusrata ja aika ratkaisee. Rata oli tosi lyhyen tuntuinen, ja siinä oli paljolti pelkkiä pitkiä suoria, vain muutama kohta jossa pystyi kääntää. Anni oli verkassa ihan hyvä, minulla on vielä vähän ongelmia taas sisäistää se, ettei siellä saa sählätä niitten etäisyyksien kanssa, sillä poni tykkää itse katsoa ponnituspaikat. Radalle mennessä Anni oli vähän jännittynyt, koska ei ole ennen siellä ollut, ja ensimmäistä estettä katseli niinkuin se olisi ollut kauhea peto, mutta kun siitä päästiin yli, niin kaikki meni tosi hyvin! Baanailtiin jonkun verran, neiti liikkui nätisti eteen mutta kääntyi silti vikkelästi. Saatiin puhdan rata, ja meille napsahti sitten kolmas sija! Olin supertyytyväinen, rata oli nimittäin siisti ja Anni innokas.





Ysikympin menin molemmilla, Nasulla lähdin numerolla 4. ja Annilla kai numerolla 12. Verkkailin siis Nasun ensin, ja kaikki meni ihan hyvin. Rata alkoi ihan hyvin, pari ekaa estettä meni nätisti. Kolmannelle, eli sarjalle, Nasu yritti kieltää (siihen kielsi viimeksikin) mutta olin varautunut asiaan ja käytin raippaa minkä jälkeen hyppäsi ongelmitta yli. Myös neljäs este ylittyi, mutta viidennelle tuli kielto, ja kävin sitten maistelemassa hiekkaa taas pitkästä aikaa... Ja ai että olin vihainen sille ponille! Pysty jolle se kielsi, oli todella pieni ja Nasu olisi päässyt helposti yli, vaikka hieman kauas jäikin, mutta sitten ihan vaan tuhmuuttaan stoppasi. Hyppäsin vielä verkassa pystyn kertaalleen, ja sitten vaihdoin Annin selkään.



Anni oli taas verkassa ihan superhieno. Aluksi vähän ihmetteli kun olin niin vihainen (Nasulle siis) mutta yritin sitten rauhoittua ihan Annin takia, jonka jälkeen sekin rentoutui. Radalla poni oli jo vähän väsynyt, mutta hyppäsi silti tosi mielellään. Sarjalle tuli liian lähelle, ja a-osa tuli alas, mutta b-osalle poni tsemppasi hienosti ja se, sekä koko loppurata meni puhtaasti. Olin tähänkin rataan erittäin tyytyväinen, koska ensinnäkään pudotukset ei minua haittaa yhtään, ja myös se, että vaikka 90cm on Annille jo aika iso, ja oltiin vielä isolla ulkokentällä, niin poni ei tälläkään kertaa kieltänyt ollenkaan!  Päin vastoin, tuli monesti vähän huonompaan paikkaan mutta pelasti minut sitten urheasti hyppäämällä myös huonosta paikasta. Nyt sitten hallikauden alkaessa poni toivottavasti pääsee sisällekin tykittelemään ;)




Nasulla lähdin sitten todella sisuuntuneena siihen metriin. Esteet olivat aika normaalin kokoisia, muutama vähän pienempi mutta suurin osa aika tarkalleen metrissä. Nasu oli ollut vähän aikaa traikussa Annin kanssa, ja oli jo ihan väsähtäneen oloinen, mutta verkassa kumminkin hyppäsi joka kerta muistaakseni. Radallekin lähti reippaan oloisena, ja päätin että nyt en ainakaan tipu! Ja en onneksi tippunutkaan, vaan rata meni ihan superhyvin! Alkuradasta Nasu oli vähän hidas, mutta sitten laitoin poniin vähän vauhtia lisää, ja niin päästiin perusrata nollilla maalin. Uusinnassa hanattelin vähän, siinäkään ei ollut tiukkia kaarteita, vaan pitkiä suoria, ja nollahan sieltä sitten tuli! Nyt olin tietysti tyytyväinen poniin ja itseeni, sillä ei ollakkaan pitkään aikaan saatu puhdasta metrin rataa.






kuvat © Annika Huupponen, www.annikan.nn.fi, kiitos paljon!


Pitkien jännittelyjen jälkeen lopputulos olikin se, että sijoituttiin sitten neljänsiksi. Jes, hyvä poni! Kotiin lähdettiin siis tyytyväisillä mielin valkoisen ja punaisen ruusukkeen kanssa, vaikka aluemestaruudet menikin meidän osalta pieleen, kun ensimmäisestä osakilpailusta tuli hylätty. Se ei tosin paljoa mieltä vaivannut ;) Nyt sitten pidetään kisataukoa treenailun merkeissä, katsellaan nyt että milloin lähdetään taas hyppäämään, mutta eiköhän me vielä jonkunverran noita hallikisojakin hypätä, joten kuulemiin!

tiistai 11. syyskuuta 2012

143. VuRin aluekisat

Varautukaa suureen kuvamäärään! Sunnuntaina lähdettiin kisoihin Varkauteen. Molemmat ponit hyppäsi pikkuluokat, Anni 70 & 80cm, Nasu 80 & 90cm. Annihan ei ole ollut koko kesänä käynyt kisoissa, joten tavoitteena oli vaan päästä edes muutamasta esteestä yli.



Ekan luokan verkka meni hyvin, menin alkuun sileällä ja sitten otettiin muutama hyppy. Ne meni hyvin, välillä tuli vähän lähelle, mutta päästiin yli joka kerralla. Radalle lähdettiin, esteet oli kyllä tosi pienen näköisiä! Pohja oli vähän märkä ja liukas, mutta ei kumminkaan kauhean huono. Anni lähti innoissaan matkaan, mutta ei menty kyllä kovin siististi :D En ole niin pitkään aikaan Annilla kunnolla hypännyt, ja oli vähän totuttelemista, paikat ei oikein osunut ja tuntui että mentiin melkeimpä koko ajan ristilaukassa. Poni oli kumminkin ihan superhieno, tosi innokas eikä tuntunutkaan että kieltäisi, ja eipä kieltänytkään ja saatiin puhdas rata! Lopulta oltiin siinä luokassa sitten toisia, hiiirmu hieno poni oli!









Kasikympissä menin siis molemmilla poneilla. Annilla lähdin ensimmäisenä ja Nasulla kuudentena. Nasu tarvitsee kumminkin enemmän verkkaa kun sen kymmenen minuuttia, minkä siinä välissä saa mennä, ja verkkailin sitten ennen kun luokka alkoi. Sen jälkeen Annin selkään ja nopea verkka, otettiin vaan muutama hyppy, koska Anni taas ei tarvitse pitkää verkkaa.

Myös kasikymppi meni Annin kanssa tosi hienosti. Ei taaskaan tuntunut siltä, että kieltäisi, ja rata oli niin paljon siistimpi kun edellinen. Uusinnassa en kovin pieniä teitä tehnyt, mutta semmoiset perus, oltaisiin varmaan oltu sijoillakin, ellen olisi sitten mokannut. Minä nimittäin unohdin hypätä viimeisen esteen! Voi että ärsytti! Anni meni niin hienosti, niin hyvin, mutta ei voi mitään. Tein sitten voltin ja hyppäsin sen viimeisenkin esteen, Anni oli vähän hämmentynyt asiasta, poniparka niin innoissaan ja hyppäsi superisti, mutta sitten kuski pilaa koko homman.










Nasun kanssa verkka meni vähän niin ja näin, ihan hyvin, että ei tullut kieltoja. Etäisyydet okserille meni vaan huonosti, toin koko ajan ihan liian lähelle, ja poni vähän turhaantui siitä. Rata alkoi, eka este nätisti, tokalle vähän kysyi että onko pakko hypätä, mutta napautin vähän ja meni yli, mutta kolmoselle kielto. Sen jälkeen vähän jo suutuin ponille, se pääsisi kasikympin vaikka kävellen! Loppurata meni hyvin, Nasu hyppäsi nätisti kun olin sitten vähän topakampi.


kakkosesteeltä, näyttääpä Nasu lihavalta! :D





Ysikymppiin lähdin sitten paljon päättäväisempänä, ja kävelin radan kunnolla, etten taas unohtaisi sitä. Verkassa poni oli tosi hieno, ei kieltänyt kertaakaan ja oli muutenkin tarkkaavainen ja reipas, paikatkin osui kohdalleen. Lähdettiin sitten kisakentälle, aloitettiin. Alkurata meni ihan superhyvin, Nasu hyppäsi kiltisti, ensimmäisillä esteillä tuntui siltä että saattaisi kieltää, mutta laitoin vaan pohkeet kiinni ja ratsastin oikein topakasti, niin unothi sitten tuhmuuksien teon ja keskittyi hyppäämään. Tosin kuudennella esteellä meinasi käydä huonosti, sillä sitä edeltävässä käännöksessä vauhti loppui, ja poni joko siirtyi raviin tai meni todella todella hidasta laukkaa ennen estettä, ja olin varma että kieltäisi, mutta sitten äiti huusi katsomosta että pohje kiinni, ja sitten vasta reagoin ja ratsastin eteen, ja poni hyppäsi nätisti yli, ja nätisti meni koko loppuratakin.







0/0 tulos tulikin, pitkästä aikaa! En kumminkaan uusinnassa tehnyt erityisen pieniä teitä, vähän ratsastin muutamassa välissä reippaammassa vauhdissa, mutta kaarteet otin varman päälle, joten ei sitten sijoituttu siinä luokassa. Jäi tietysti harmittamaan, ja kun sitten tuloksia katselin, niin oltiin jääty sijan viereen vain 15 sekuntinsadasosan erolla, eli lähellä oli (; Saatiin kumminkin se nollatulos, mikä oli kyllä tosi kiva, ja rata oli varmaan siisteimpiä mitä olen ratsastanut, tai ainakin ratsastaessa tuntui siltä. Näillä fiiliksillä, eli pääösin hyvillä, lähdetään sitten sunnuntaina taas kerran Savonlinnaan Itä-Suomen henkilökohtaisiin aluemestaruuksiin, Nasu hyppää ponien mestaruusluokat 90 ja 100cm, Anni lähtee 80 ja 90, koska hyppäsi niin innoissaan ja hienosti, molemmista luokista ponille puhdas rata. Kuvat ovat ottaneet Tiia ja Aino, kiitos heille niistä! Mutta kuulemiin, tulen taas seuraavien kisojen jälkeen postailemaan, toivottavasti sielläkin olisi ihania kuvaajia, että saisitte taas kuvia. (: