195. Sen tärkeyden ymmärtää vasta kun menettää

Tällä kertaa ei olekkaan niin hyviä uutisia tulossa. Nasulle kävi eilen maastossa huonosti.

Lähdettiin eilen aamulla siis maastoon. Minä menin Annilla, äiti Nasulla ja Kerttukin oli mukana. Alkumatka meni hyvin, mutta kun oltiin laukattu yksi mäki ylös, ja siirryttiin juuri käyntiin, meitä vastaan tuli hevonen laukassa. Kaikki vähän taisivat säikähtää sitä, ja Kerttu, joka meni ekana, pysähtyi. Ja potkaisi Nasua.

Potku osui Nasua polveen. Siitä kuului kova pamaus. Seuraavat sekuntit tuntuivat todella pitkiltä, kukaan ei tehnyt mitään. Sitten äiti alkoi kiroilla ja hyppäsi alas Nasun selästä. Silloin minä muistin lukeneeni joskus yhtä sarjakuvaa, jossa hevonen oli maastossa laukkaamassa, ja yhtäkkiä sen jalka pamahti. Meni poikki. Ja kun ymmärsin sen, niin iski aivan järjetön panikki. Aloin itkeä, olin varma että Nasun jalka oli poikki, ja se pitää lopettaa. Nasu ei laskenut jalkaa maahan, ja siitä alkoi tulla verta. Aika paljon verta.

Olimme silloin ehkä kilometrin päässä auratusta tiestä, ja meidän piti kävellä se matka hangessa. Nasu onneksi alkoi kävellä silloin, mutta ei se kovin paljoa auttanut. Olin ihan shokissa, itkin vaan koko matkan. Kun päästiin perille, äiti soitti meidän naapuriin, ja sieltä lähdettiin hakemaan Nasua. Sitten äiti soitti eläinlääkärin. Me odoteltiin tosi kauan siinä, en tiedä, miten kauan, mutta se tuntui tunneilta. Pidin vaan Nasua, silitin sitä ja itkin. Lopulta kyyti tuli ja Nasu lastattiin autoon. Äiti lähti Nasun mukaan, ja me ratsastettiin Kerttu ja Anni kotiin. 

Silloin tuntui, että kyyneleet loppuivat, ja menin johonkin paniikkitilaan. Kun tultiin kotiin, en kiinnittänyt huomiota tärkeisiin asioihin. Silloin minulle oli tärkeää, että suojat olivat kuivumassa oikeassa paikassa ja satulansuojat olivat oikein, eivätkä rypyssä. En tiedä, mistä se tuli. Minua pelotti ihan hirveästi. Pelotti, että Nasua ei kohta enää ole.

Jalan ensiapu, äitin fleece, joka laitettiin jalkaan jo
maastossa, ja kotona laitettu kylmäpussi ja pinteli

Haava, kun sille ei oltu tehty mitään

Eläinlääkäri tuli sitten meille. En osaa tarkasti sanoa, mitä hän teki, koska olin edelleen aika paniikissa. Aluksi ainakin hän otti karvat haavan alueelta pois ja puhdisti sen. Sitten haavaan laitettiin jotain ruiskeita, kai antibiotteja. Haava ei onneksi ollutkaan niin vakava, mitä luultiin. Nasun polvessa on hokinreikä, ja nyt pitää katsoa, ettei se tulehtuisi. Toivottavasti polven sisällä ei ole muuta vakavaa. Jatkosta en tiedä, miten toimitaan, mutta minä olen lähdössä huomenna yli viikoksi Englantiin, joten äiti hoitaa Nasua. Ainakin haavaa pitää letkuttaa mielellään kahdesti päivässä nyt jonkin aikaa.

Nasu rauhoitettiin tutkimusten ajaksi

Lopuksi haavasta tuli aika paljon verta,
mutta se oli kuulemma hyvä,
koska silloin lika tuli haavasta pois

Haava, kun eläinlääkäri oli puhdistanut sen. Se on
siis hokinreikä

Kun Nasun haava oli hoidettu, eläinlääkäri rokotti vielä kaikki ponit. Tarkoitus oli ensin, että ponit rokotetaan ensi viikolla, kun olen poissa, mutta helpompi se oli nyt tehdä, ettei eläinlääkärin tarvitse tulla uudestaan. Kaikki ponit olivat helppoja rokottaa. Nasu oli vieläkin rauhoitettu, joten se ei edes huomannut mitään. Anni lamaantui täysin, ja Taikakin oli kiltisti.

Taikalla on niin paljon karvaa, että se vähän vaikeutti toimenpidettä

Huhhuh, mikä päivä. Muutenkin, viikonloppu oli aika kauhea. Ensinnäkin, kun olin tulossa aluevalkuista lauantaina, äiti kertoi, että meidän kissa Mustikka oli syönyt pikkuveljeni hamsterin Blaken. Blake oli ihanin hamsteri mitä tiedän... Sen jälkeen sitten kävi Nasun onnettomuus. Silloin äiti sanoi, että ei kahta ilman kolmatta. Se kolmas tuli sitten illalla. Meillä oli pari kuukautta sitten kolmas kissa Vili, mutta se karkasi melkein heti meille tullessaan. Nyt se sitten löytyi. Kuolleena. Vallan mainio viikonloppu siis. 

Lisäksi, minäkin olen nyt aika huonossa kunnossa. Kun odoteltiin siellä metsässä, että Nasu tullaan hakemaan, siinä häslingissä Anni potkaisi minua reiteen. Siinä on nyt kaksi ruhjetta hokeista, mustelma, se on turvonnut ja siihen sattuu. Lisäksi kaikki se tunnemylläkkä ja tapahtumat tekivät minulle ihan hillittömän päänsäryn. Viime yö oli kamala. Paljon painajaisia. En ymmärrä, kuinka monta kertaa voi nähdä ja kuulla sen pamauksen, mikä Nasun jalasta lähti. Ja koska ne olivat painajaisia, kaikki ei todellakaan päättynyt näin hyvin... Tänään jäinkin kotiin, koska en edes päässyt sängystä ylös aamulla, kun päätä vihloi. Heh, kiva tulla kipeäksi juuri ennen lomaa! 

Nyt olen silti todella, todella onnellinen. Siitä, että Nasu on tuolla tarhassa. Eilen kävin tunnin välein katsomassa, että Nasu on kunnossa. Syötin sille leipää ja porkkanaa enemmän kuin laki sallii. Olin Nasun kanssa, silittelin sitä, vaan katselin sitä siitä ilosta, että se on siinä, minun kanssa. Koko ajan päässä pyörii silti, että mitä jos se jalka olisi todella ollut poikki. Silloin Nasua ei enää olisi.