perjantai 7. joulukuuta 2012

158. Kehitystä Annyn kanssa kuvina [osa 1]

Annihan on ollut minulla kohta jo kolme vuotta, mutta te oletta seuranneet meidän menoa vasta reilun vuoden, tai siis blogia olen pitänyt sen aikaa. Joten, nyt ajattelin tehdä postausta meidän kehittymisestä, ja näätte myös vähän kuvia niiltä alkuajoiltakin. Osa kuvista on ollut blogissa esillä ennenkin, mutta osaa ei ole julkaistu aikaisemmin. Pääasia on nyt katsella kuvia, kuvatekstin käsittelevät lähinnä istuntaani, sekä niissä näkyy milloin kuva on otettu.

Tässä ensimmäisessa osassa on hyppykuvia, ja toiseen tulee sitten kehitystä koulupuolelta.

ensimmäinen tänne asti säilynyt hyppykuva, poni oli ollut minulla muutaman kuukauden. Huomatkaa Annin harja :D
huhtikuu 2010

Hmm, ollaan tässä aika vinossa, mutta jos sitä ei oteta huomioon, niin kantapääni ovat liian ylhäällä, muuten ihan hyvä
toukokuu 2010

näin me mentiin koko ensimmäinen vuosi! ;) no ei vaan, tilannekuva, poni lähti kaukaa enkä päässyt hyppyyn mukaan¨
heinäkuu 2010

muuten ihan hyvä, paitsi katse on kyllä vähän väärässä paikassa
elokuu 2010


Jalka on liian syvällä jalustimessa ja sojottaa ulospäin. Ja keikun tuolla kaukana ylhäällä, eipä ollut kauheasti mahdollisuuksia ratsastaa istunnalla...
syyskuu 2010


talvella 2010-2011 kehityttiin tosi paljon, ja keväällä 2011 mentiin jo paljon siistimmin :)
maaliskuu 2011

tosin sitten tuli tuo jalka uudelleen...
toukokuu 2011



tässä kuvassa istunta on omaan silmään melko hyvä, ja Anni ihan liian söpönä!
Ensimmäiset aluekisat toukokuu 2011

mutta mitä sitten tapahtui??! Ei hyi, mikä sukellus ja Anni on ihan vinossa..
toukokuu 2011

saatin se kumminkin melko nopeasti korjattua, ja istuntani oli jo melko hyvä.
 Jalka tosin nousee vähän ja on liian syvällä jalustimessa
kesäkuu 2011

tässä istunta on ihan mallillaan taas
heinäkuu 2011


no mutta, hetken päästä ollaan taas ongelmissa, ja vielä pahemmissa sellaisissa.. no, näättehän te nyt mikä on vialla: KAIKKI!
elokuu 2011

mutta kuukauden päästä kaikki on taas kunnossa. No, pari tuntia hyvässä valmennuksessa ja asia korjattu :) Tässä kuvassa istuntani on ainakin omaan silmään parhaimpia mitä minulla on ollutkaan
syyskuu 2011
tässäkin istunta näyttää omaan silmään ihan nätiltä, ja Annilla on oikea supertykitys päällä ♥
lokakuu 2011

samassa kunnossa oltiin vielä seuraavanakin vuonna, kaikki okei
helmikuu 2012


maaliskuu 2012


tässäkään en nää mitään suurempia ongelmia, istunta oli säilynyt samanlaisena kesän kisatauosta huolimatta
syyskuu 2012


tällä hetkellä meno näyttää aika lailla tältä
marraskuu 2012

Noniin, melko pitkään ollaan jo treenailtu, ja melko paljon kehitytty. Anni on vaan niin hieno, oikea opetusmestari. Sen täydellisempää ponia ei oltaisi kyllä voitu mistään löytää. Olen oppinut sen kanssa varmaan enemmän kuin kenenkään muun, on tullut onnistumisia ja epäonnistumisia, kaikesta ollaan selvitty ja nyt ollaan tässä. Kaikki asiat ovat kunnossa, poni on pirteä ja onnelisen oloinen. Tästä jatketaan eteenpäin ihan ponin ehdoilla, tehdään sitä mitä se tykkää, ja jätetään vähemmälle ne, mitkä eivät ole ponin mieleen. Tietenkin joitakin (Annin mielestä) kurjia juttuja pitää tehdä, kuten harjaaminen ;) No, nyt ollaan molemmat tyytyäisiä siihen mitä meillä on ja eletään päivä kerrallaan!

Ja apua oli nyt pakko laittaa tämä video tänne, selailin youtube-kanavaani, ja löysin sieltä yhden kisavideon, jota en muistaakseni ole täällä julkaissut. Video on siis toukokuulta 2011, hypättiin alue 80cm luokka. Juuri siihen aikaan minulla oli ensimmäistä kertaa se sukellushyökkäysprobleema (josta olikin ylempänä kuva) ja sen varmaan videostakin huomaatte... Mutta, itkekää tai naurakaa, tässä tulee ;)



10 kommenttia:

  1. voisiksä tehä varustepostauksen sun, nasun ja annyn kamoista ? vaikka silleen osissa ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen tehnyt jo, klikkaa tuolta tunnisteista 'varustepostaus' niin sieltä löytyy kaikki :)

      Poista
  2. ootte kehittyny paljon ! hyvää työtää mut tää on hieno postaus ja hyvin meette :)!

    VastaaPoista
  3. Tosi hauska postaus. Oot kehittynyt paljon! :)

    VastaaPoista
  4. Vau, näyttää kyl tosi paljon paremmalta lopussa! :) älä ota henkilökohtasesti mut mun mielestä tollaset sivuletit saa ihmiset näyttämään tosi lapselliselta :D tietty sulla on niin pitkä ´(ja ihana<3) tukka et se voi olla hankala pitää vaan ponnarilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha joo niinhän se on!;) mulla vaan on niin paksu tukka, ja kun se on vielä kihara, että jos se on vaan ponnarilla/auki (niinkuin joissakin noissa kuvissa), niin näyttää tosi epäsiistiltä:D sen takia pidän leteillä kisoissa.

      Poista
  5. Eikö sun pitäisi vähän enemmän myödätä kun hypätään estettä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noo riippuu vähän esteestä, näissä kuvissa myötään joissain liikaa joissain liian vähän. anni ei tarvitse hirveästi myötäystä:)

      Poista
  6. Kiva ku teit tälläsen postauksen (:

    VastaaPoista
  7. Mulla tollane saman lainen huopa kun annilla toi vaaleenpunanen... Jossaon hyppäävä hevonen

    VastaaPoista