torstai 22. maaliskuuta 2012

94. Nyt alkaa tehotreeni tuuppailussa

Mietiskelin tässä itseäni kouluratsastajana. Päätin nimittäin, että molemmat ponit, ja tietysti minäkin, joudumme hurrrjaan koulutreenin viikonlopuksi! Olen itse erittäin laiska menemään sileällä, ja mun kouluratsastusyritykset jää usein siihen uralla hölköttelyyn ja ympyröihin, jos olen oikein ahkera, viitsin panostaa myös temponvaihteluihin ja laukanvaihtoihin. Kouluvalmennuksissa toki jaksan tehdä töitä, mutta kun kukaan ei ole komentamassa tai antamassa tehtäviä, en vaan jaksa. Mutta nyt olen vain pakottanut itseni tekemään ainakin seuraavat kolme päivää kovasti töitä tämänkin lajin suhteen. + postauksen kuvat ovat vanhoja, kuvastavat meidän kouluratsastusuraamme ♥

(c) Roosa S.

Nasulla aloitin tuuppailut jo tänään. Ilokseni huomasin, että kun lähdin ratsastamaan, satoi vettä! Kevät tulee ♥ Ja lisäksi minä rakastan sadetta, en tiedä miksi, mutta minusta on kiva olla märkä ja seistä vaan vesisateessa. Lumi- ja räntäsade ovat sitten asia erikseen. Mutta onhan siinä märkyydessäkin huonot puolensa, koska ponit eivät pidä siitä samalla tavalla kuin minä, loimet kastuvat ja tiet menevät muussiksi. Mutta sekin menee ohi, ja nopeasti meneekin jos ajattelee positiivisesti :)

tää on sitä kouluratsastusta, ottakaas mallia jos osaatte ;)
(c) Roosa S.

Mutta takaisin asiaan, eli siihen Nasulla ratsasteluun. Aluksi poni ei ollut yhtään avuilla, mutta ei ihme, sillä en ole mennyt kunnolla koulua kun viimeksi keskiviikkona, siis viime viikon. Tein sitten taivutteluja ja laukassa herättelin hyvin, ja Nasu alkoi toimia nätisti. Päivän teemana takaisin kouluratsastuksen saloihin, joten ei tehty vielä mitään ihmeellisempää, muutamat avot, vaihdot ja kokoamiset ja lisäämiset. Huomenna ajattelin panostaa vastalaukkoihin ja väistöihin, ja lauantaina sitten siirtymisiin ja muihin pieniin, mutta tärkeisiin asioihin. Annin kanssa katellaan vähän, että miten neiti lähtee toimimaan ;)

(c) Tiia S.


Ja vielä loppuun ilostutan teitä kertomalla, että kuvailen huomenna sen varustepostauksen seuraavan osan, ja julkaisen sen joko jo huomenna tai sitten lauantaina. Tänään putsasin melkein meidän kaikki suojat, jotta viitsin laittaa niistä kuvia tänne, sillä kaikki olivat ihan törkeen likasia, sen pystyi päättelemään myös pesuämpärin pohjalle jääneestä hiekkakasasta... :D Mutta ne näette sitten!

(c) Pinja S.

9 kommenttia:

  1. toka kuva näyttää niiin tutulta, kouluratsastusta parhaimmillaan :DF
    ps muistappas tuupparoida kertullaki <3

    VastaaPoista
  2. joskus luin ku esittelin tallin että tekisit uudestaan sen ja samalla myös sun on pitäny teijän kenttä/tarhat esitellä? ellen oo tullu dementikoks nii muistaisin näin =DD olis kiva nähä teijän talli :DD

    VastaaPoista
  3. on kivaa seistä vesisateessa ja olla märkä <-- aaw :3 tuuppailes kunnolla ;)

    VastaaPoista
  4. Mulla ois pari kuvaa susta, nasusta ja annista niistä ohen kisoista ( kaikki ei ole hirveen hyvä laatusii). Niin haluisitko niitä? Voisin lähettää sähköpostil.

    VastaaPoista
  5. gygy, joo ajattelin tossa pari päivää takaperin että uusin tuon tallinesittelypostauksen, ja sen ulkomaailmapostauksen teen varmaan mielummin keväämmällä, kun tuolta lumen alta ei nää mitään ;)

    anonyymi, ottaisin mielelläni, laita vaikka osoitteeseen: flipflupfy@gmail.com!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin laittaa ne kuvat vaikka huomenna. Mulla ois myös annistä semmonen hassu hyppy kuva, siinä ei kyl näy annistä muuta ku sen jalat, mut ne on siinä sillee jännästi :D. Niin haluutko senkin?

      Poista
    2. Voin ottaa iiihan kaiken! ;)

      Poista
    3. S-posti ei oo mun kaa nyt yhteistyökykyinen (hui mite pitkä sana:O) niin lähetän ne kuvat viikonloppuna=D

      Poista