keskiviikko 11. joulukuuta 2013

295. Vuoden viimenen estevalkku





Nyt on tää kausi ja vuosi mun ja Nasun osalta ohi, poni saa nyt pitää loppuvuoden hyppylomaa. Eilen oltiin vielä viimeisessä valmennuksessa tänä vuonna, ja jäi kyllä tosi hyvä fiilis lopettaa hyppääminen vähäksi aikaa, Nasu oli ihan superhieno!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

294. Kuvakuulumisia

Mulla on kamera täynnä kuvia, mutta niitä ei ikinä ole tarpeeksi että saisi väsättyä jostain päivästä tai aiheesta erillisen postauksen, joten päätin nyt että teen tällaisen sekalaisen postauksen, missä on kuvia varmaan kahden viikon ajalta. Tästä tulee ehkä tosi sekava, mutta ajatelkaa että katsotte vaan kuvan kerrallaan niin saatte ehkä jotain selvää :)

nasun kanssa lähdössä!
joku vanha ootd-kuva

oltiin yks ilta reetan kaa kaupungissa ellan lapsenvahteina, ja raahattiin kamerakin mukaan sinne,
 niin sieltäkin tuli muutama kuva



ja joku toinen ilta oltiin meillä, tehtiin myös muffinsseja, haha ihan hyvin ne onnistui
 kun ottaa huomioon että me tehtiin ne

Kävin yksi päivä kuvailemassa poneja tarhassa, mutta kumpaakaan ei erityisemmin kiinnostanut poseerata.. Sain silti molemmista ihan kivat kuvat lopulta!





Nasu taas pääsi matkustamaan viime viikolla tavallista enemmän, kun suunnattiin torstaina TK:lle Sannan valkkuun ja lauantaina seurakisoihin Suonenjoelle!

valkusta

Kisoissa mentiin kaksi luokkaa, 80 ja 100cm. Eka luokka mentiin vähän niinkun verkkana, siinä tuli nollarata ja kolmas sija. Metrissä tuli yksi kielto, mikä oli 100% mun oma vika, ja muutenkin siinä luokassa Nasu pelasti ja korjaili mun virheitä etäisyyksien suhteen, hyppäsi läheltä ja kaukaa monta kertaa eikä kieltänyt, vaikka olisi helposti voinut.




Viime viikollahan meillä oli vapaata torstaista sunnuntaihin, ja olin koko ajan kotona. Itsenäisyyspäivänä käytiin vähän ulkoilemassa, yhdellä laavulla koko porukalla.





itsenäisyyspäivän jälkkäri ♥

tää on ihan huikee peli, kaikki pelattiin sitä koko viikonloppu! :D



Yhtenä päivänä menin Annillakin vähän omalla kentällä. Annihan on nyt ollut aika paljon lomalla, kun mulla ei oo oikeen aika ja jaksaminen riittänyt sillä menemään pimeellä koulun jälkeen, mutta nyt oon taas alkanut sitäkin liikuttamaan. Ja kyllä se vaan on niin paras, aina on kiva lähtee ratsastamaan ♥

pikkuset liikenteessä


Oon myös taas jäänyt ihan koukkuun nälkäpeleihin! Mulla on kaikki kolme kirjaa ja eka leffa dvd:nä, ja nyt oon lukenut kaikki kirjat kaks kertaa ja kattonu leffan tässä parin viikon sisällä XD Niitä on vaan pakko lukea uudestaan ja uudestaan. Vähän mä ootan että se toka leffa tulee dvd:lle, se oli vielä parempi kun tää ykkönen niin haluun päästä kattomaan sen heti uudestaan!

lopuksi vielä ehkä söpöin ikinä

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

293. Lyhyt päiväni kuvina

Heti alkuun kiitos ihan hirveesti kaikille teille jotka kommentoitte edelliseen postaukseen, oon pahoillani etten vastaillut teidän kommentteihin mutta mulla ei vaan ois aika riittänyt, niitä tuli niin paljon. Vastailen kyllä tulevissa postauksissa kaikkiin kommentteihin samalla tavalla kuin ennenkin. Oon siis päättänyt, että en tuu poistamaan tätä blogia nyt. Postaustahti harvenee 100% varmasti, mutta yritän tehdä postauksia teille aina kun vaan jaksan ja on aihetta. 


Tänään mulla oli joku riparijuttu keskellä päivää, niin mun piti olla koko päivä kotona, joten päätin sitten kuvailla taas tällaista päiväni kuvina-tyylistä postausta, koska tykkään ite ainakin tehdä ja lukea näitä. Nyt tulee vähän tavallista lyhyempi, mutta toivottavasti ei haittaaa :)





Nukuin aamulla pitkään ja tein sitten kaikki aamujutut omaan tahtiin, tosi rento aamu kerrankin! Mutta sitten kävi niin, että huomasin yhtäkkiä ouuts puolen tunnin päästä pitäis lähteä, ja ennen sitä piti pukea, meikata, suoristaa hiukset... Tää on niin minä!



Kerkesin onneksi tehdä kaiken ja lähettiin ihan ajallaan vähän kahentoista jälkeen, se riparijuttu alkoi yhdeltä. Otettiin veetin vielä kanssa pari kuvaa ulkona ennen lähtöä, meille tuli viimein lumet taas niin oli pakko heti päästä kuvailemaan!



huppari: hollister // farkut: only // takki: kaverin // kengät: h&m 



Sitten päästiin lähtemään, ajettiin joku 45min sinne kirkkoon ja siellä sitten oltiin ehkä mun elämän tylsimmät pari tuntia. Jumalanpalvelus (olikohan se sellanen? :D) ja ripari-info. Lopulta se loppui ja päästiin takasin kotiin.


Kotona syötiin ekana...


Ja sitten kävin vielä illalla Nasun kanssa maneesilla ja se myös kengitettiin sitten samalla sen jälkeen. Nasu meni yllättävän hyvin, se ei oo nyt koulua mennessä ollut ihan parhaimmillaan (tai sitten minä en oo ollut) mutta tällä kertaa meni tosi kivasti.

lauantai 16. marraskuuta 2013

don't worry, hyvää kuuluu kaikille vaikka mitään ei ookkaan täällä nyt kuulunut vähään aikaan! ♥


Oon nyt miettinyt tosi paljon mitä teen tän blogin kanssa, enkä oo oikeen vieläkään päättänyt mitään. Jotenkin tykkään bloggaamisesta, on kiva kirjottaa vaikka valkuista ja kisoista ja lukea teidän kommentteja, mutta välillä se vaan tuntuu niin vaikealta! Ei oo kuvia, ei jaksa kirjottaa, tää vaan on niin huono. Yks mikä kertoo aika paljon, ennen kävin bloggerissa lukemassa blogit monta kertaa päivässä, nyt en ole lukenut mitään varmaan kahteen, kolmeen viikkoon. 

Tämän takia, mitä te jotkut olettekin miettineet, blogi oli vähän aikaa sitten piilotettuna n. viikon. Mun ajatus oli, että pidän vähän taukoa niin ettei tarvitse ajatella koko blogia, joten laitan sen yksityiseksi. Vähän niinkuin poissa silmistä, poissa mielestä-periaatteella. Mutta ei se oikein onnistunut, koska joka paikkaan tulikin tosi paljon viestejä, että miksi blogiin ei pääse, lopetitko bloggaamisen, ootko jotenkin estänyt mut etten pääse blogiin?! jne. En kerennyt/jaksanut ihan kaikkiin vastata, älkää ottako henkilökohtaisesti jos en teille vastannut, mutta niitä vaan tuli niin paljon..! Laitoin sitten blogin taas julkiseksi.


nasu sannan valkussa pari viikkoa sitten







Tää blogi on mulle vaan pelkkä kiva lisäjuttu muun elämän rinnalla. Siitä menee ohi tosi moni asia, tietysti ekana ponit, kaverit, koulu, perhe, nukkuminen. Mulla on nyt kaksi vaihtoehtoa tän kanssa.

a) lopetan blogin kokonaan. 
Toi kuulostaa niin oudolta, mulla on täällä tosi paljon muistoja ja oon käyttänyt tän kanssa aikaa. Tosi paljon aikaa. Oon blogannut nyt yli kaksi vuotta, tänne on kertynyt ihan huima määrä lukijoita, ja sitten mä vaan lopettaisin? 

b) blogi muuttuu vähän erilaiseksi. 
Mä en tule panostamaan tähän blogiin enää läheskään niin paljoa mitä ennen. Mä teen postauksia niin, että ne on kivoja, ei niin, että ne on kirjoitettu oikein ja kaikki on tiptop. Luultavasti mitään erikoispostauksia tai videopostauksia ei tule paljoa, koska niiden tekeminen vie oikeasti paljon aikaa. Perus ratsastus-, kuulumis- ja kisapostauksia varmaan tulisi, vähän erilaisia kun ennen, ja niitä tulisi vaan sillon kun mä itse niitä jaksan tehdä. Taukoja saattaa olla, entiedä. En osaa kovin tarkkaan sanoa miten paljon tää tulis muuttumaan, just niin paljon että tää bloggaaminen  on taas kivaa. 

Kumpi olis parempi, aikaisempaa "huonompi" blogi vai ei blogia ollenkaan? Tää on nyt melkeen kokonaan teidän valinta. 

lauantai 26. lokakuuta 2013

291. Kuulumisia part. 110582

Hups taas on tullut tämmöinen tauko postailussa, mutta aika ja inspiraatio ei vaan riitä. Nyt saatte kumminkin miljoonannen kerran tällaisen kivan pikku kuulumispostauksen! Aloitetaan ihan siitä mihin jäätiin viimeksi, eli kun Siiri oli täällä. Viikko sitten torstaina lähdettiin junalla kohti Vantaata!


Menin siis loppuviikoksi, torstaista sunnuntaihin käymään Roosalla. Perjantai vietettiin monen muunkin heppaihmisen tapaan Hartwall Areenalla HIHS:issä! Oltiin siellä ihan koko päivä, lähdettiin kotoa ennen kahdeksaa ja tultiin takaisin vasta puolen yön aikaan. Kiva päivä oli kyllä! Aamulla oli kansalliset luokat, amateur tourit, ja nuorten hevosten luokat, ja illalla sitten muutama isompi 140/150cm luokka. Tänä vuonna en jaksanut tehdä erillistä postausta sieltä, mutta alla nyt muutama kuva mitä tuli räpsittyä.








Tämä viikko oli... no, takaisin kouluun syysloman jälkeen, ei kiva. Oli muutama koe, läksyjä, ja yksi pidempi päivä (mikä tuntui ikuisuudelta). Perus kouluviikko kyllä, mutta aina loman jälkeen on pahempi kun pitää saada taas rutiineista kiinni. Ja koko viikon, kiirekiirekiire.

pitäis vaan ottaa mustikasta mallia ja rentoutua ihan kunnolla välillä!


Mutta sitten siihen tärkeimpään, eli poneihin! Jos aloitetaan yleisistä jutuista. Meidän arki nimittäin helpottui huomattavasti, sillä saatiin poneille tarhaan iso heinäpaali! Ne on siis nyt vapaalla heinällä, tarhassa voivat syödä kun haluavat, joka helpottaa tosi paljon meitä, ja myös pikkupaaleja kuluu vähemmän. Ei tarvitse antaa aamuheiniä, kaksia päiväheiniä, sisääntulo heiniä, pelkästään yöheinät annetaan. Ponitkin on tykännyt, toivotaan vaan ettei Nasusta tule ihan palloa jos se syö kovin paljon...



Nasun kanssa viikko oli aika tavallinen. Meillehän tuli viime viikolla aika paljon lunta, mikä rajoitti kaiken liikutuksen alkuviikolta maneesiin. Kun tulin sunnuntaina kotiin vantaalta, kävin vähän verkkailemassa ponia. Tiistaina meillä oli Sanna Backlundin valkku pitkästä aikaa! Se meni tosi kivasti, postausta ei tällä kertaa silti tule koska kukaan ei kuvannut, mutta seuraava kerta kun Sanna tulee (eli 2-3 viikon päästä, en muista milloin se tarkalleen oli) niin tulee sitten sieltäkin postaus :)

Loppuviikon olen sitten mennyt Nasun ihan normaalisti, maastoonkin ollaan taas päästy kun lumet suli jo pois.


Anni taas on pääasiassa lomaillut! Siirin kanssa se teki sen verran paljon töitä silloin, että annettiin ponille vähän lomaa sen aikaa kun minä olin poissa. Mutta kun tulin kotiin, niin oli lunta, minkä takia en sitten Annia pystynyt menemään, ja viikolla taas oli niin kiire, etten vaan kerennyt.  Nyt kumminkin tänään kiipesin pitkästä aikaa ponin kyytiin, ja tehtiin pikku koulutreeni omalla kentällä. Anni oli ihan hyvä, ei parhaimmillaan, mutta empä sitä odottanutkaan yli viikon loman jälkeen. 






Noniiin, tässä taisi tulla kaikki tärkeimmät jutut! Tiistaina meillä on Nasun kanssa estevalkku kotona, sinne jos saan jonkun kuvaamaan niin teen sitten postausta next time :) !