sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

210. Paljon kuvia eilisistä tuuppailuista

Olin jo eilen illalla tulossa tekemään teille postausta, mutta yllätys yllätys netti ei toiminut... Nyt aamulla isi sai sen onneksi toimimaan, niin saatte katsella kuvia eiliseltä. Menin molemmilla poneilla koulua omalla kentällä, ja molemmille kerroillekin sain kuvaajan. Tosin molemmat kuvaajat olivat kameran takana kuvaamassa ratsastusta ensimmäistä kertaa, mutta yllättävän hyviä kuvia silti tuli :) Niin siis, meidän kenttä on jo ihan sulanut ja tosi hyvässä kunnossa muutenkin. Hieman kostea, mutta se on vaan hyvä juttu! Nyt kun saisi sen lanattua, niin sitten kelpaa ratsastaa.


Ensimmäisenä lähdettiin Annin kanssa heti aamusta. Aikaisemmin meidän oli tarkoitus vähän pomppia kavaletteja, mutta perjantai-aamuna Anni oli onnistunut saamaan itsensä pieneen ahdinkoon. Kun menin aamulla talliin, heti kuului ihan outo hörähdys Annin karsinasta. Kun menin katsomaan, poni makasi siellä seinään juuttuneena. Saatiin se onneksi isin kanssa aika helposti ylös. Ei tiedetä kuinka kauan poni oli ollut jumissa siellä, mutta aika varmaa on, että se oli aikalailla jäykistynyt. Sen takia siis otettiin eilen rauhallisemmin, semmoinen verkkailufiilis, että Anni saisi paikat auki hyvin.

Ja Anni olikin ihan superhieno! Nyt se ei enää miltein ollenkaan rullaudu kuolaimen alle, ja ei mistään jäykkyydestä ollut tietoakaan. Päinvastoin, alun jälkeen poni oli tosi rento ja ihan mahtava. Tehtiin ihan perusjuttuja. Välillä neiti olisi halunnut kyllä vaan juosta kauhean kovaa, ja hetkittäin se menikin liian lujaa, varsinkin ravissa, mutta pääosin kaikki meni tosi hyvin.

alussa vähän jännitti...

... mutta se meni ohi, ja poni ravasi hienosti! ♥







Nasun kanssa lähdettiin sitten iltapäivällä. Nasu ei ollut ennen tätä käynyt kertaakaan omalla kentällä tänä vuonna, eli nyt on senkin kanssa ulkokausi avattu! Tosin, oikeastaan ollaan käyty aina maneesissa nyt, koska Nasulla pitää vielä mennä mahdollisimman paljon suoria, ei mitään ympyrätyöskentelyä yms. ja maneesi on paljon isompi kuin meidän kenttä. Ja muutenkin, maneesissa on tasaisempi pohja, kun meidän kenttää ei ole vielä lanattu, ja Nasu on tosi tarkka siitä, että on hyvä pohja.

Käytiin ensin ponin kanssa pienet kävelyt maastossa, jonka jälkeen suunnattiin kentälle. Tällä kertaa isi tuli mukaan kuvaamaan. Heti kun päästiin kentälle, huomasin että Nasu on aivan laiskamato. No, nappasin sitten mukaan vähän pidemmän raipan, ja jo sen käteen ottaminen sai poniin vauhtia. Hehheh, höpsö ;) Mutta kumminkin, Nasunkin kanssa tehtiin ihan normijuttuja. Se oli koko ajan hieman tahmea kaikesta huolimatta, mutta saatiin silti muutama kiva pätkäkin. Lisäksi poni painui välillä todella matalaksi, ja en osaa sitä kovin hyvin sieltä ratsastaa takaisin ylös. Nyt on vaan tosi vaikea ratsastaa Nasua, kun ei voi vielä mennä kovin paljoa. Yleensä meillä alkaa homma toimia vasta verkan jälkeen (jos silloinkaan...) ja kun ei vaan voi ratsastaa niin kauaa, että saisin ponin läpi.



tässä on hyvä esimerkki siitä matalaksi painumisesta


ah mikä istunta...


Tänään sitten olisi tarkoitus lähteä Nasun kanssa maneesille ja Annin kanssa sitten mennä niitä kavaletteja, ellei meidän kenttä ole aivan litimärkä viimeyön sateen jälkeen. Niin, ja jos meillä on puomeja... Meillähän ei ole vielä omia esteitä, mutta vanhoilta asukkailta tänne oli jäänyt kymmenen vanhaa puupuomia. Viime vuoden ne vielä kestivät, mutta tämä talvi taisi olla liikaa. Ne olivat vissiin hieman lahonneet. Laitoin yksi päivä neljä viimeistä ehjää puomia kentälle, että menisin niitä Annin kanssa, ja kaksi katkesi. Eli nyt on kaksi jäljellä. Tänä iltana ei ole tosin varmaan enää yhtään, hehheh... Lisäksi minulla on tänään siivouspäivä, tallinsiivouksen lisäksi meillä on köksästä siivousläksy, palautus tiistaina, eli ohjelmassa on ainakin ikkunoiden ja pyykinpesua sekä silittämistä, jee...

Loppuun silti vielä muutama kuva eilisaamulta, kun kävin itse kuvailemassa ulkona! :)



nyt löytyy jo leskenlehtiä maasta! Sieltä se kesä tulee ♥

Mansikkakin tuli katsomaan meidän touhuja..

... mutta ei halunnut tehdä tuttavuutta Annin kanssa. Ponia kiinnosti ihan hirmuisesti,
se jahtasi Manskia ympäriinsä ;)

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

209. Täysin turha postaus kaikesta turhasta



Joo, tässä postauksessa ei ole varmastikaan päätä eikä häntää eikä tässä ole mitään järkeä, mutta haluan silti tehdä postauksen. Miksi? En tiedä. Nyt on vaan jotenkin niin kova postausinto, mutta yksinkertaisesti ei mitään aihetta kirjoittaa. Saatte kumminkin tällaisen sekalaisen ja tavallistakin tasoa alemman postauksen, koska minä haluan tehdä tämän. Lupaan kyllä, ettei tämmöisiä tule enää tämän jälkeen.. Nyt olen silti ihan tyytyväinen viimeaikaiseen postausrytmiin, mikä on ollut tiheämpi kuin pitkiin aikoihin! Tai ainakin minusta tuntuu siltä. Mutta kumminkin, jätetään nämä turhat alkuhöpinät ja siirrytään vielä turhempiin höpinöihin jostain muusta. Ohoh, ompas tullut jo monta "turhaa"-sanaa... Nyt lupaan myös etten käytä sitä sanaa koko loppu postauksessa!

Tänään käytiin kävelemässä maastossa kaikkien kolmen ponin kanssa, ja siihen päälle vielä yksi pyöräilijä ja koira. Minä menin Nasulla. Ennen lähtöä päätettiin sitten pestä Anni, koska se oli aivan järkyttävän likainen! Äiti on halunnut koko talven päästä ponia pesemään, ja nyt viimein oli tarpeeksi lämmin päivä ja aikaakin vielä. Ihan valkoista ponia ei saatu kyllä esiin, muutama keltainen läikkä Anniin jäi, mutta on se ainakin paljon puhtaampi nyt mitä eilen. Noniin, sen jälkeen käytiin sitten liikkumassa noin puolen tunnin verran. Otin kokeiluun uudet ohjat ja otsapannan (se ei tosin ollut uusi, mutta käyttämätön kylläkin),  mistä viime postauksessa kuulitte ja näitte kuviakin. 





Ihan hyvin menneen maastolenkin jälkeen käytiin hakemassa kamera, koska päätin ottaa teille vähän kuvia Nasusta ja sen aivan liian ihanasta otsapannasta. Rakastuin vaan siihen niin täysin! Sopii Nasulle ihan täydellisesti. Mutta... Se kuvien ottaminen ei sitten onnistunutkaan kovin hyvin, ja epätoivoisesti räpsin kuvia, kun Nasu laamailee korvat luimussa, tai sitten seisoo jotenkin huonosti aurinkoon nähden tai aina jotain, minkä takia kuvaaminen ei onnistunut. Lopulta Nasu jaksoi armeliaasti seistä pienen hetken korvat hörössä, ja sain sentään muutaman ihan edustavan kuvankin ponista. Nasu on oikeasti aivan toivoton kuvattava! Aina kun se näkee, että joku ottaa kameran esiin, se vetää korvat taakse ja näyttää ihan tylsistyneeltä etanalta.

vielä yksi kuva, missä näkyy hyvin otsapanta ja uudet ohjat!

Nasukin sai muuten tänään viimein hokit pois ja nyt poni on kesäkengässä! Anniltahan kierreltiin hokit viikonloppuna pois, mutta Nasulla ne oli niin tiukassa, etteivät lähteneet. Nyt kumminkin onneksi irtosivat, ei täälläkään ole enää yhtään lunta tai jäätä, niin mihin niitä hokkejakaan tarvitsee.



Loppu-illan sitten kuvailin vähän, edelleen aika huonolla menestyksellä. Kun sitten en enää jaksanut (lue: kuvat eivät onnistuneet missään määrin edes kohtuullisesti ja vaivuin täydelliseen epätoivoisuuteen) lähdin sisälle. Nyt parin tunnin päästä siitä, en enää edes muista, mitä tein. Kahdeksan jälkeen kävin tekemässä iltatallin, sitten saunassa, tein läksyt ja nyt olen täällä tekemässä postausta ja haluan nukkumaan, koska herätys on 8 tunnin päästä puoli seitsemältä. Vielä kaksi koulupäivää ennen viikonloppua, yhteensä 30 ennen kesälomaa! Ei enää kauaa, mutta silti ihan liikaa... 



Koulusta puheenollen, se saattaa olla nyt syy, minkä takia tämän jälkeen postauksia tulee vähän harvemmin. Meillä ei ole tällä ja ensi viikolla ollenkaan kokeita, mutta sitten niillä viimeisillä neljällä viikolla meillä on sitten ainakin yhdeksän koetta. Ja nyt tänään päätin, että loppuvuoden aion panostaa kouluun oikein kunnolla, näihin viimeisiin kokeisiin varsinkin. Sen takia joudun varmasti moneen kertaan valitsemaan kokeisiin lukemisen bloggaamisen sijaan, toisin kuin tähän asti. Mutta kesälomalla toivottavasti saatte sitten taas kivoja lomapostauksia, kun päästään menemään ulkona niin siellä saa parempia kuvia ja muutenkin aikaa riittää! 



yritin ottaa hienoa auringonlaskukuvaa Mustikasta, mutta en oikein onnistunut..
Mutta nyt oikeasti alan nukkumaan ja tämä ehkä maailman surkein postaus loppuu tähän. Moimoi vaan kaikille ja tsempatkaa nyt loppukevät kaikki jotka olette koulussa, niin mäkin yritän ;) Ja hei tähän loppuun pieni mainostus! Elii, monet varmaan tietävät Rajalan kuvauskilpailun tms. Niin sieltä löytyy yksi tosi hieno kuva, mitä kannattaa käydä äänestämässä, ja se löytyy tästä linkistä (klikkaa ihan oikeasti!). Se on siis Siirin kuva, sama ihminen joka vähän aikaa sitten kirjoitteli teillekkin postauksen. Hehheh, luulitte ehkä että se on minun kuva, mutta olen itse niin laiska etten jaksa osallistua mihinkään kilpailuihin, enkä edes tarvitse mitään uutta ja hienoa (ja vaikeakäyttöistä) kameraa, kun minulla on tämä omani. Mutta nyt moimoi! :)

tämä kuva on myös facebookissa, mutta piristämpäs teidän muidenkin päivää, kun ajattelette
kuinka mukavaa minulla oli Annia harjatessa eilen...!

208. Ostoksia



En olekaan ikinä tainnut tehdä ihan vaan ostospostausta tänne blogiin ikinä, mutta kerta se on ensimmäinenkin! Mitään kovin suuria tai ihmeellisiä ostoksia ei kyllä olla hankittu, mutta silti. Nasulta meni vähän aikaa rikki sekä ohjat että satulavyö, ja ne sitten tilattiin Börjesiltä. Vanhatkin ohjat, sekä meidän panssari on sieltä tilattu, ja ne on tosi hyviä tuotteita, joten sieltä päätettiin taas tilata. Vyötä ei muuten oltaisi tarvittu, meillä on paljon satulavöitä, mutta koska Nasu on niin lihava, ettei Annin toinen 110cm vyö mene sille kiinni, niin oli pakko tilata uusi... Tosiaan, otettiin ihan tavallinen ruskea, 120cm pitkä nahkavyö, jossa on joustot. Se maksoi 45€.



Uudet ohjat tarvittiin siis myös. Itse en tykkää ratsastaa muilla kuin kumiohjilla, joten semmoisia tietysti etsittiin. Nämä, mitkä valittiin, ovat super soft-mallia, eli tosi taipuisat. Ohjat ovat full-kokoa, joten toivottavasti ne eivät ole liian pitkät. Hintaa näillä oli 25€.



Lisäksi, tämä nyt ei ole varsinainen ostos, mutta silti. Löysin laatikostani otsapannan, minkä sain synttärilahjaksi Roosalta vuosi sitten. Se on aivan ihana, ruskea panta, missä on kirjaimina Nasu ja vaaleanpunainen sydän perässä! Harmittaa kun en ole tätä aikaisemmin muistanut, koska tämä on niin söpö ♥ Mutta tänään sitten testikäyttöön! Harmi tosin, kun Nasulla on vaan yhdet suitset ja kaksi kivaa otsapantaa, niin on aina kauhea valinnanvaikeus...


Tämä oli nyt vaan ihan pikapikapostaus, koska äiti odottelee ulkona, kun lähdetään ratsastamaan ponit. Tuolla alkoikin juuri paistaa aurinko koko sadepäivän jälkeen, jee!

maanantai 22. huhtikuuta 2013

207. Nasuformula

Sain niin kivoja kuvia Nasusta eilen, niin pakko tulla taas kerran niitä teillekin jakamaan! Tästä tulee vähän samanlainen postaus kuin edellisestäkin kuvapostauksesta, malli vaan on eri, mutta viimeksikin taisitte tykätä kuvista. Tosiaan Nasu pääsi Taikan kanssa kentälle tarhailemaan, ja kävin sitten sitä vähän kuvailemassa. Paras show jäi minulta näkemättä, mutta poni jaksoi myöhemminkin silti muutamat pukit minulle ja kameralle esitellä. Myös piehtaroimista Nasu harrasti íhan urakalla, kiva harjaaminen sen jälkeen.. Pikkunen oli niin onnessaan kun pääsi ilman loimea ulos. Mutta nyt pääsette sitten katselemaan kuvia! :)













mikä hirvi :D