keskiviikko 30. tammikuuta 2013

180. Poseerausta - kuvapostaus



Okei, ajattelin tällä kertaa kokeilla tehdä vähän erilailla. Siirihän oli meillä nyt viime viikonloppuna kameransa kanssa, ja silloin tietysti kuvailtiin kaikenlaista. Ennenhän olen aina laittanut postauksiin poneista myös tarhakuvia yms, mutta nyt ajattelin keräillä ne näin jälkeenpäin ihan erilliseen postaukseen! No joo, muutama kuva livahti myös niihin normipostauksiin, mutta suurin osa tulee nyt tässä. Sanokaa vaan reippaasti mielipiteenne, oliko parempi niin, kuten olen ennen tehty vai teenkö näitä joskus tulevaisuudessakin?


















Innoistuin muuten myös tänään tekemään uuden ulkoasun. Vähän pinkimpää taas ;) Ei tämä nyt kovin paljoa muuttunut, malli on edelleen sama, koska tykkään siitä itse. Uuden bannerin on tehnyt Reeta, käykääpäs kurkkaamassa hänen kivaa blogiaan täältä!

MINÄ olen kyllä varmasti paljon söpömpi kun sinä!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

179. Eilisen hypyt

Oho, jo toinen postaus tänään! Jaksoin sittenkin alkaa postausta tekemään, vaikka tunti sitten olinkin täysin varma että jätän sen myöhemmälle. Hetki ponien seurassa piristi oloa huomattavasti! Tosin minun pitäisi edelleen olla tekemässä koulutöitä, osan läksyistä sain tehtyä mutta vielä on jäljellä. No, en nyt anna asian häiritä, kyllä sitä aikaa toivottavasti jostain löytyy niihinkin asioihin.

Kuten varmaan hyvin persoonallisesta otsikosta huomasitte, oltiin eilen molempien ponien kanssa aamulla hyppäämässä. Ensin Siiri meni Annilla ja heti sen perään minä Nasulla. Rakentelin nopeasti radan, ei mitään erikoista tällä kertaa. Sillä aikaa Siiri verkkaili Annin, jonka jälkeen aloitettiin hyppäämään. Anni meni tosi hienosti, Siirikään ei tehnyt suuria virheitä vuoden tauosta huolimatta.


Tehtiin aika lailla kaikki jutut samalla tavalla kuin silloin, kun Roosa hyppäsi Annin. Ensin pienillä esteillä, sitten vähän isommilla 80-90cm esteillä. Edelleenkin meni tosi hienosti, ainoastaan yhden linjan kanssa oli pieni ongelma, kun siihen piti ottaa neljä askelta, mutta Anni tuli sen aina viidellä. Se nyt ei ollut kovin suuri murhe, kaikista esteistä mentiin silti yli hyvin.





Sen jälkeen oli yrityksenä tulla vielä yksi muutaman esteen pätkä. Pari ensimmäistä estettä meni yli, mutta sen jälkeen kävikin vähän hassusti.


Ja seuraavallakin kerralla sama juttu.


turha niitä epäonnistumisia on jäädä murehtimaan!
Tämän jälkeen mentiin sitten vähän pienempänä, siihen tuli vielä yksi kielto mutta lopulta Siiri sai ponin päättäväisesti esteiden yli. Anni on välillä vähän tuhma, tai ei ihan vähääkään, mutta oli hyvä että sen piti kumminkin hypätä vielä possuilujenkin jälkeen, ettei luovutettu ja poni olisi voittanut.

Sen jälkeen vaihdoin kameramiehestä ratsastajaksi ja verkkasin Nasun nopeasti. Tarkoituksena ei ollut hypätä paljoa, koska ensi viikolla on taas aluevalkut. Tehtiin alkuun samoja tehtäviä kuin Siiri ja Annikin, aloitettiin kavaleteilla, ja sitten muutama pieni tehtävä 80-90cm korkeuksilla.




Lopuksi sitten tultiin metrinen rata, siihen tuli yksi kielto, koska linjalla väli jäi liian pitkäksi ja toinen, koska tein taas sen perinteisen - jään vaan pitämään ja tuon ponin liian pienessä laukassa esteelle. Muuten meni Nasu meni tosi nätisti ja ihan reippaastikin, ei ihan yhtä hyvin kuin nyt viimeisimmissä valkuissa, mutta tarpeeksi hyvin kumminkin.






Lopuksi tultiin vielä kahdesti pystyltä okserille linja, jossa okseri oli vähän isompi, ja molemmat menivät tosi hyvin! Saa sitä olla ylpeä pienestä ponista ♥ Huomaa kyllä, että nykyään Nasukin korjaa minun pienet virheet, isommista kieltää ja se on aina hyvä muistutus siitä, että teki jotain väärin. Mutta kumminkin, aluksihan poni stoppasi aina kun virheitä, koska se oli ennen minua paljon paremmalla ratsastajalla, joten olihan Nasullakin totuttelemista minuun, ihan yhtä paljon kuin minulla siihen.


Tänään Siiri sitten lähti kotiin, mutta aamulla käytiin yhdessä pitkällä maastolenkillä ponien kanssa. Oli ihan mielettömän kivaa, mentiin semmoista metsätietä missä oli paljon mäkiä ja juuri sopivasti lunta, aivan täydellinen pienille laukkakisoille ja muille baanailuille. Anni muuten voitti Nasun, on se vaan aika nopea ;) Sieltä ei ole kuvia, harmi vaan koska niistä olisi tullut varmaan niin kivoja! Mutta nyt lähden viimein jatkamaan sitä läksyjen tekoa...

178. Pitäisikö siirtyä kouluratsastajaksi?

Hupsis, eipä olla keretty tekemään postauksia Siirin kanssa ollenkaan, koko ajan on ollut muuta tekemistä. Nyt kumminkin teen parista edellisestä päivästä postaukset, teen ne nyt erikseen ettei tule liian pitkiä. Eli tämä postaus on perjantailta, käytiin molempien ponien kanssa tuuppailemassa maneesissa.



Annin kanssa lähdettiin ensin, ja Siiri meni aika normisti ensin noin puoli tuntia maneesissa. Anni meni hirmu nätisti, ihan eri poni kuin edellisellä kerralla! Sen jälkeen mentiin vielä jäälle, Siiri ravaili ja laukkaili sielläkin, hyvin meni.








Nasun kanssa lähdettiin vasta illalla. Päätettiin olla oikein kouluratsukko ja jaksoin kieritellä ponille pintelit jalkaan, vaaleanpunaiset tottakai! Sitten tietysti söpö huopa ja pinkit jalustimet, no minulla ei ollut muuta vaaleanpunaista kuin kaulahuivi.


Ja wow, kerrankin koulutreenit onnistui hienosti! Nasu oli ihan superhyvä, toimi nätisti ja itsekin osasin jopa tehdä oikeita asioita siellä selässä. Tehtiin perushommia, ympyröitä, lävistäjiä, muutamat avot... Jäi tosi hyvä mieli kerrankin, koska yleensä tuuppailut ei mene ihan näin hyvin. No, alla muutama kuva hiienosta Nasusta! (tiedän, istuntani ei ole parhaasta päästä, katson alas, könötän, koukistan jalkaa, mutta keskityin lähinnä siihen että saan ponin liikkumaan kivasti)






tässä kuvassa en könötä, jes!
Huoooh huomatkaa että tein tämän postauksen keskellä yötä, en nyt jaksanut hirveästi kirjoittaa, mutta kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa! Huomenna yritän tehdä paremman postauksen jos kerkeän, koska olisi myös ihan liikaa läksyjä tehtävänä, kun en ollut koulussa torstaina ja perjantaina.

perjantai 25. tammikuuta 2013

177. Jääralleilua

Muistatte ehkä kun yhdessä postauksessa vähän aikaa sitten, että saatatte saada taas muutaman kunnon postauksen, mutta en paljastanut mitään sen enempää, koska asia ei ollut vielä varmistunut. Se kumminkin onnistui, ja kaverini Siiri tuli meille muutamaksi päiväksi, extempore päivän varoitusajalla :D Aluksi tarkoitus oli, että Siiri tulisi vasta parin viikon päästä, mutta onnistuihan tämä näinkin. Lisäksi teidän kannalta iloinen asia: Siirillä on vielä kamerakin mukana (Canon EOS 1100D) joten kuvia on tulossa parin postauksen ajan!

Eilen en jaksanut alkaa postausta tehdä, koska kuvia tuli räpsittyä aika paljon, varmaan n. 500 joten niiden karsimisessa ym. meni aika kauan aikaa. Oltiin myös illalla Kuopiossa lätkämatsissa ja kotiuduttiin vasta kymmenen aikaan, joten postauksen laatu olisi varmasti ollut huikea.


Aamulla oli tosi ihana sää, aurinko paistoi eikä ollut kuin -10 astetta pakkasta. Päätettiin sitten lähteä Nasun kanssa jäälle. Oltiin sitä ennen käyty tänä vuonna vasta kerta siellä, joka oli Nasusta aika jännää, mutta nyt se oli paljon rennompi. Tein alkuverkat ravissa, pari kierrosta auratulla radalla. Radan keskelle on sitten auraamaton alue, ja ajattelin, että käydään siellä hangessa vähän jumppailemassa. Mutta se, miten päästiin sinne keskelle olikin suurempi projekti. Auratessahan reunoille tulee aina pienemmät tai suuremmat lumikinokset, ja Nasuhan ei voinut mennä niistä mitenkään yli! Pienen suostuttelun jälkeen sen sinne kumminkin sain, ja meni oikein kivasti muutenkin.



Siirillä on vain lyhyt putki, joten jouduin rajaamaan joitakin kuvia, ja laatu sitten kärsi aika paljon...

Ravailujen jälkeen päästiin sitten laukkamaan! Mentiin samalla tavalla kuin ravissakin, välillä radalla ja pari kertaa sitten baanailtiin hangessa. Meillä oli varmuuden vuoksi martingaali päällä, jos Nasu olisi ollut villinä, mutta onneksi se pysyi hyvin käsissä. Mentiin muutama pätkä vähän reippaaminkin eikä poni pukitellut kertaakaan. Ja oli muuten kivaa, ei kuin ihan superkivaa! Ainakin minulla ja uskoisin että myös Nasulla.










Tuli sitten mietittyä, että mitä me oikein menetetäänkään, kun istutaan kaikki päivät koulussa. Tämmöisiä vapaapäiviä arvostaakin paljon enemmän kuin vaikka viikonloppua, tosin ehkä se johtuu siitä että kaikki muut joutuvat olla koulussa, ja me saadaan täällä pitää hauskaa ja tehdä vaikka mitä! Kukapa nyt haluaisi olla supertylsällä äikän tunnilla kun voi baanailla ponin kanssa jäällä, vai mitä? ;)


Nasun jälkeen lähdettiin sitten Annin kanssa maneesille. Siiri meni siis Annilla. Aluksi poni meni ihan hyvin, olisi tietysti voinut paremminkin mennä, mutta ajattelin että se johtui siitä, ettei Siiri ole mennyt ponilla yli vuoteen, ja siinä on vähän totuttelemista.

Kuvat on sitten aika järkyttävän huonolaatuisia, koska en oikein osannut laittaa asetuksia.. Yleensä Roosa aina laittaa ne, ja valitsen vaan oikean kohdan mutta nyt ei ollut Roosaa auttamassa... :D Alun kuvat on huonompia mutta Siiri sai sitten laitettua oikeat asetukset.





Laitoin maahan muutaman laukkapuomin ja Siiri ja Anni sitten tulivat ne. Itse puomit menivät ihan hyvin, mutta niiden jälkeen poni yhtäkkiä siirtyi raviin, teki äkkikäännöksen ja nykäisi pään alas. Se on tehnyt sitä välillä, mutta ei se vissiin maasta näytä yhtä pahalta kuin selästä tuntuu.. Parilla seuraavallakin kerralla, kun poni teki saman menin sitten itse kyytiin.

Ja ai että miten järkytyin kun menin sinne kyytiin. Anni oli suoraan sanoen ihan hirveä. Se ei ole ikinä ollut tuollainen, niin kamala ratsastaa. Anni ei kuunnellut jarruja yhtään, mutta ei sen puoleen kaasuakaan. Tulin sitten ne puomit, minulla poni ei vetänyt päätä, mutta kun yritin laittaa sitä yhtään eteen, niin tuli pukki. Vedettiin sitten kolme kertaa pääty-ympyrä askellajilla pukkilaukkapukkilaukkapukki. Suunnanvaihto ja sama toiseen suuntaan. Niiden jälkeen joko sain Annia vähän hallintaan tai sitten se vaan väsähti, mutta homma alkoi toimia huomattavasti paremmin. Tulin sitten pari kertaa ne puomit ja sitten Siiri meni vielä hetkeksi selkään, jolloin meni tosi kivasti.

Ottakaa huumorilla nämä kuvat sitten!








Minun ei ollut tarkoitus ratsastaa, joten pukeutuminen on aika tyylikästä! Mutta toivotaan että Anni on kiltimpi seuraavina päivinä. No, sen näkee sitten :)