lauantai 1. marraskuuta 2014

304. What has happened? [heinäkuu-lokakuu]

Nyt saatte kuulkaas varautua piiitkään postaukseen! Yritin oikeasti panostaa tähän, että saisitte kuulla mahdollisimman hyvin, mitä meille kaikille on kuulunut silloin, kun täällä oli ihan hiljaista.. ;) Kaikkea en tietenkään saanut vielä tähänkään, kaikkea en muistanut, kaikkea en halunnut kertoa, mutta eiköhän tässä ole teille tarpeeksi juttua siltikin. Tein myös kuvien ja tekstin lisäksi koostevideon, missä on myös jotain juttuja, ja se löytyy postauksen lopusta.

- nää jutut ei mene ihan tarkassa aikajärjestyksessä, 
vaan vähän silleen miten sain kerrottua loogisesti.


 Tää päivä.. oli ainakin ponien kanssa vietetyistä päivistä kaikkein erikoisin.. :D Meillä oli tosiaan 7 tyttöä, joka sisälsi minut (melko paljon ratsastanut), Reetan (no, sen verran ratsastanutta että pysyy ponin selässä kaikissa askellajeissa, that's it) sekä vielä viisi muuta, jotka eivät olleet ikinä ratsastaneet. Saatiin tosiaan vaan tällainen idea, että hei mennäänkö meille ratsastamaan?! No, näin kävi ja oli kyllä tosi hauskaa pienestä säädöstä huolimatta.

Kaikki tytöt meni tosi hyvin, ja varsinkin Anni ylitti itsensä ja sillä menivätkin onnistuneesti vuorotellen kaikki muut paitsi minä. Nasua vähän nimittäin kummastutti aloittelijoiden kanssa, joten oli sitten fiksumpi että minä hoidin sen ratsastukset ja muut menivät trueratsastuskouluponilla Annilla ;)

VIDEOLLA kohdassa 0.15-2.52


1. käytiin heinäkuun lopussa Miljan kanssa katsomassa tfios. kaikki oli ennen sanonut, että tuutte itkemään niin paljon, mutta mua ei itkettänyt melkeen ollenkaan, mikä oli ainakin mulle tosi yllätys koska yleensä itken ihan kaikissa leffoissa piirretyistä actionleffoihin...? 
2. joo tästä en kyllä osaa sanoa enempää 
3. kotona chillailua nasun ja jätskin kanssa, kesäloman parhaita juttuja! 
4. taas tyttöjen kanssa 
5. ellan kanssa kaakaoilla 
6. muru ♥

VIDEOLLA kohdassa 2.53-5.42
videolla ei oo vaan tähän vaan kaikkiin näihin fiiliskuviin liittyvät pätkät, niissä on nyt kaikkea mahdollista mitä mun puhelimesta löytyi.. :D mun ehdottomasti suosikkikohdat tässä videossa löytyy tossa yllämainitussa kohdassa!


Löysin puhelimesta jo valmiin riparikollaasin, nii tossa nyt muutama kuva sieltäkin. Se oli kyllä yks kesän ehdottomasti parhaita viikkoja, niin huippu porukka ja kaikkee kivaa tekemistä, jälkeenpäin on ollut niin ikävä ja harmittaa ku ripari on vaan kerran elämässä... ♥ Mutta se riparista näin lyhyesti ja ytimekkäästi ja sitten vielä pari konffiskuvaa, lähinnä laitoin tänne näitä ponien kanssa otettuja koska ne teitä varmaan eniten kiinnostaa ;)
pari onnitunutta
true ponityttö harjaa oman ponin vaikka mekko päällä!
tää oli yleisin fiilis näissä meidän kuvausyrityksissä, muuten kaikki hienosti, mutta annia
ei vois kiinnostaa yhtään vähempää
ja siks ei jaksanu niin yrittää virallisesti XD
nasun kanssa taas kuvausyrityksetkin jäi vähänniinkun tähän kun poni näytti joka kuvassa tältä...

Heti mun konffiksen jälkeen lähdettiin viiden päivän reissulle Pärnuun, meitä oli aika iso porukka, meidän perheestä 8 ihmistä sekä mun serkku vanhempiensa kanssa. Oli huippukiva matka, vaikka ei mitään kovin auringonotto kelejä ollutkaan, nii paljon kerettiin tehdä.


Ja sitten sitä heppajuttua viimeinkin! Nasu tuli siis kotiin mun riparin aikana, ja sitten kun heti sen jälkeen lähdettiin Pärnuun, niin äiti liikutti ponia ensimmäiset kaksi viikkoa kotona. Sen jälkeen viimein pääsin takaisin kotiin ja päästiin pitkästä aikaa treenaamaan! Ylläolevat hyppykuvat ovat meidän ekalta hyppykokeilulta kotona, joka meni ihan superhyvin. Muut sitten kuvia meidän tavallisemmasta menosta kesällä, pikkusen rennompaa ;) Annilla meni lähinnä muut kuin minä, mutta itsekin kiipesin mummoponin kyytiin aina silloin tällöin!

VIDEOSSA kohdassa 6.17- 6.54 treenivideoita kesältä ja alkusyksyltä

fiiliskuvia taas

nää kesäillat ♥ 
Vantaallakin tuli käytyä kesän aikana käytyä, pari kertaa silloin kun ei ollut ponijuttuja ja sitten olin siellä vielä kesäloman viimeisen viikon. Siellä vaan joka kerta on niiiin kivaa ja niin ihania kavereita ♥

Pääsin myös hyppäämään vähän Roosan Nuppu-ponilla, siitä on VIDEOSSA kohdassa 5.42-6.17. Siinä nyt on vaan ihan pari pätkää, oikeastaan huonoimmat (eli hauskimmat) sekä paras hyppy mitä tehtiin. Nupulla ei oltu pitkään aikaan hypätty, ja minä olin kyseisen ponin selässä vasta toista kertaa.. Mutta ideahan tosiaan oli se, että Nupulta ei ollut kukaan ennen tippunut, niin mun oli siis aivan tarkotuskin hoitaa se eiks nii ;) 

 Häitä vietettiin myös toisen kerran tänä kesänä, tai oikeastaan vasta syksyllä, kun iskä ja Tanja meni naimisiin. Taas kerran ihana päivä ihanassa seurassa ♥

Vähän syksyisempiä heppakuvia. Anni liikkui kesän jälkeen paljon enemmän ja reippaammin, menin sillä itsekin ainakin pari kertaa viikossa. Koulua tuuppailtiin, pidettiin kivaa pikkuestetreeneissä ja mentiin kovaa maastoillessa! Nasun kanssa käytiin heti koulujen alkaessa yhdet kisat, ihan vaan pienet seurakisat missä mentiin 85cm ja sieltä tuli nätti nollarata ja voitto :)


Mutta sitten, syyskuun aluemestaruudet... Kiva päivä, ei siinä, mutta tuloksellisesti meni kyllä aika metsään. Anni oli hyppäämässä 70cm, ajateltiin ihan vaan kokeilla että onko ponilla fiilistä hypätä puolen vuoden tauon jälkeen. No, ei ollut, alkurata meni ihan jees, kaikista puhtaasti mutta heti kun mentiin radalle niin poni muuttui ihan oudoksi eikä liikkunut pohkeesta eteen, ja sarjalta sitten kielsi ulos.

Nasu meni ponien aluemestaruusluokat 90cm ja 100cm. Eka luokka meni ihan superhyvin! Nasu oli innoissaan ja hyppäsi nätisti, mutta sille samalle sarjalle mistä kiellettiin Annin kanssa ulos tuli Nasun kanssakin yksi kielto ja siitä 4vp. Mutta radan jälkeen oli silti hyvä fiilis, kun meni kieltoa lukuunottamatta tosi kivasti. Metri taas... Ykkoselle kielto, sitten pari estettä meni jotenkuten ja kolmoselle taas stoppi. Jes hyvä siinä se tällä kertaa, perus possuilu kiellot taaas kerran.

tää on kyllä ihan totta, varsinkin noiden kisojen jälkeen huomasin XD


1. hotelliyötä hennan kaa 
2. kaaduin skoballa vähän koulujen alun jälkeen ja tuli kieltämättä polviin ihan kivat jäljet... Noi oli monta viikkoo ton näkösenä ennen kun alkoi yhtään parantua, en pystynyt käyttää pitkiä housuja enkä varsinkaan farkkuja koska ne tarttui tohon haavaan kiinni ja repäs sen auki. Nyt siinä on onneks enää arvet jäljellä. 
3. mökille matkalla
 4. mäkin smoothiet ♥ 
5. taas retu 
6. ja veneilyt retun kanssa 

ja vielä lisää fiiliskuvia


Sitten ollaankin jo lähempänä tätä päivää. Viime postauksessa taisin nopeasti mainita Siilin kisoista, enkös? Oltiin siis lokakuun alussa siellä seurakisoissa molempien ponien kanssa! Anni meni ihan pikkusen 60cm, joka oli oikeasti varmaan 40cm korkuinen kuuden esteen rata, ja jokaisen esteen välisssä sai kiertää koko maneesin.. Mutta ainakin helppo juttu Annille, tuli nollarata ja punavalkoinen ruusuke mukaan. Nasu taas hyppäsi vaan 80cm, halusin vaan mennä edes yhdet kisat että olisi oikeasti helppoakivaa joten siksi noin pieni luokka vaan. Ja hyvin se menikin, taas 0/0vp ja neljäs sija, hienot tytöt!

VIDEOLLA kohdassa 6.59- 8.37




Saitte nyt siis tällaisen postaukseksi pitkän mutta kun miettii mitä kaikkea on tapahtunut, niin siihen nähden aika lyhyen postauksen meidän viime kuukausista. Katsotaan nyt mitä tästä eteenpäin täällä blogissa tapahtuu, yritän ainakin sillointällöin tulla kertomaan ponien kuulumisia!

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

303. Hyvän valkun jälkeen voi aina tulla bloggaamaan

Edellisen postauksen lopetin sanomalla "Ens kerralla, joka on toivottavasti viimestään kun Nasu tulee takaisin, yritän saada taas enemmän ponipainotteista postausta aikaan." Tällä kertaa kyllä tämä lupaus ei pitänyt, ja luvattu pari viikkoa venyi neljäksi kuukaudeksi... Voinko enää edes sanoa että parempi myöhään kun ei milloinkaan? Nyt oli kumminkin ekaa kertaa sen kesän jälkeen oikeasti se fiilis, että hei nyt mä teen postauksen! Nyt kun ajattelee, niin ärsyttää että tää fiilis tuli vasta nyt. Mulla olis ollut niin paljon kerrottavaa kesästä, kun oli ripari ja kavereiden kanssa tehtiin vaikka mitä ja kun Nasu tuli takaisin Sannalta ja käytiin parit kisat... Mutta aina kun ajattelinkaan että jos vaikka yrittäis päivittää blogia, nii näääh liian paljon hommaa ei jaksa. Nyt taas tekis mieli alkaa kirjottaa kaikista niistä jutuista postausta vaikka heti! 

Oltiin myös syyslomalla viikko Mallorcalla, siitäkin reissusta olisi tosi paljon kuvia ja kerrottavaa, mutta oli vaan niin outo ajatus edes, että neljän kuukauden postaustauon jälkeen tulisin kertomaan mun heppablogiin lomamatkasta enkä poneista... Mutta tosiaan, mistä mulle just nyt tuli idea postaukseen? 


Tällä kertaa onneksi inspis tuli ponijutuista, nimittäin eilisen kotivalmennuksesta Nasun kanssa! Hyppäsin itse Nasulla ekaa kertaa sitten Siilin kisojen, mitkä oli tämän kuun alussa, ja vitsi miten hyvä fiilis jäi heti ekan kerran jälkeen! Alkuun pienillä radoilla kaikki sujui ihan täydellisesti, rytmi oli hyvä ja paikat osui aina. Loppua kohti poni kyllä vähän väsyi ja mä alan isommilla radoilla varmistella vähän liikaa ja toin usein ihan liian lähelle estettä, mutta Nasu vaan tsemppasi eikä kiellellyt. Videolla on nyt pitkä rata ehkä metrissä mikä tultiin lopuksi, ton jälkeen tultiin vielä sellanen lyhyempi mutta isompi kierros missä korjailtiin samalla ekan radan mokat, mutta kamerasta loppui muisti niin sitä ei saatu kuvattua :/ 

   

Mutta nyt kuunnelkaas. Tää postaus kun oli aika pikkunen ja suoraan sanottuna halusin vaan kokeilla että osaanko enää edes käyttää bloggeria, niin mietin tässä että olisko ihan tyhmä idea jos yrittäisin (joo, huomatkaa nyt yrittäisin) tehdä vähän niinkun koostepostausta siitä, mitä edellisen ja tämän postauksen välissä onkaan tapahtunut? Mulla on jonkun verran kuvia, ei paljoa eikä kovin hyviä mutta vähän kumminkin. Tämän ekapostaus-testin jälkeen voisin nimittäin vaikka onnistuakin saamaan jotain aikaan ;) Jos ketään teistä enää kiinnostaa mitä poneille kuuluu, niin nyt olis hyvä aika sanoa!

huibbis poni! 

tiistai 17. kesäkuuta 2014

302. Chillingweek




Meidän viime viikko oli kyllä niin kesälomaviikko kun on mahdollista, varsinkin poneille! Nasu tosiaan lähti nyt pariksi viikoksi pois, nyt on viikko mennyt ja toinen vielä edessä. Anni ja Oona on siis olleet kotona kahdestaan. Varsinkin Annilla on ollut vähän vaikeaa, se on aika onneton ja tylsistynyt ilman Nasua :(

Mutta mikä on positiivista, kun tämä meidän villein ja arvaamattomin kaveri ei ole nyt paikalla, niin vanhat ja rauhalliset mummoponit on saaneet aivan vapaan elämän! Meillähän on aina kesäisin kaikki ponit päivisin vapaana pihassa, mutta nyt ilman Nasua ollaan vapautettu ne ihan ympärivuorokautisesti, eli tallin ja karsinoiden ovet ovat koko ajan auki ja Anni ja Oona saavat mennä ja tulla ihan miten haluavat sekä päivisin että öisin. Niillä on myös seurana kaikki muutkin eläimet, eli kissat, koira, lampaat ja pupu siihen päälle, jotka nekin kaikki ovat tietenkin vapaana sekamelskana pihassa, kun meillä ei tunneta käsitettä että eläimet pidettäisiin omissa aitauksissaan niinkuin on muualla tapana...


Muuten tämä järjestely on sopinut kaikille tosi hyvin, mutta Anni aiheutti pari yötä sitten vähän jännitystä. Olin hereillä vielä joskus yhden aikaan yöllä, ja päätin käydä kattomassa onko tytöt jo tallissa nukkumassa (joo en tosiaankaan tiedä miksi, en yleensä lähde yöllä yksin ulos vaikka mikä olisi). Oona oli kumminkin portilla seisomassa, ja Annia ei näkynyt missään. Kiersin koko pihan ja metsän, kävelin isommalle tielle asti joka ei siis ole enää meidän pihaa mutta ponia ei löytynyt. Kävin sitten herättämässä äitin ja selitin ihan järkyttyneenä että "Anni on hävinnyt sitä ei oo missään äiti auta" ja lähdin takasin ulos, ja sillon thank god näin ponin siellä isomman tien alussa ja kävin hakemassa sen takaisin omaan pihaan.

Ei tiedetä miten ja miksi Anni oli lähtenyt pihasta, missä se oli käynyt ja mitä se oli tehnyt, mutta pääasia että rakasponi löytyi ja on sen jälkeen pysynyt kiltisti omassa pihassa taas ♥
joku iso järvi, kun oltiin viemässä napea
saman matkustuspäivän ainoa ruoka abc:llä

Nyt ei siis ole ollut kovin paljoa heppajuttuja tehtävänä kotona, en ole ratsastanutkaan kun kerran ja muutenkin kaksi ponia jotka ovat yötäpäivää vapaana ovat melko helppohoitoisia! Joten paljon on ollut aikaa kaikkeen muuhun, ja iso osa ajasta kuluu mun nykyisen parhaankaverin netflixin kanssa ♥

tällä hetkellä katon frendejä ja gossip girliä, jota on vielä pari jaksoa 4. kaudesta jäljellä. PLL:ää katottiin vaan yhtenä iltana kun olin tiialla ja pinjalla, en todellakaan uskalla katsoa sitä yksin.. 

kävin yhtenä päivänä myös raveissa sorsasalossa, kun mun oma heppa olli starttasi

joku päivä kun olin jenskin kaa keskustassa



Lauantai meni melkein kokonaan meidän serkun häissä, lähdettiin jo puolen päivän aikaan ja kotona oltiin vasta yöllä lähempänä yhtä. Oli aivan sairaan hauskaa, varsinkin loppuillasta/yöstä juhlissa! Vaikka seuraava päivä menikin melkeen kokonaan sängyssä kun väsytti ja oli pää kipeä, mutta oli sen arvoista silti.

pari kuvaa tarjoiluista ja keskimmäinen on päivällä kirkon jälkeen 
pari ig-kuvaa mitä laitoin lauantaina sieltä juhlista

Well, tässä tää tällä kertaa. aika erityylistä postausta mutta mullakin on ollut aika erityylinen viikko ilman heppailuja kuin yleensä. Olis ollu kiva lähtee jonnekkin, mutta tuli vähän yllättäen tää että Nasu lähti nii taidan viettää nää viikot ihan täällä kuopion lähellä kun tällekkin viikolle on pari juttua suunnitelmissa minkä takia ei voi lähteä mihinkään kauemmas. Ens kerralla, joka on toivottavasti viimestään kun Nasu tulee takaisin, yritän saada taas enemmän ponipainotteista postausta aikaan.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

301. Videopostausta ja lisää kuvia

Sanon ihan heti alkuun että älkää ottako liian vakavasti meitä/meidän juttuja/varsinkaan reetan juttuja poneihin liittyen!

"eli siiri ja reeta oli meillä viime viikon ke-su, ja kuvailtiin vähän tämmöstä videoa. ei tosiaan kuvattu kaikkee mitä tehtiin, vähän sillon tällön kun jaksettii joten tää on aika sekava ja hajanainen, mut parempi ehkä kun ei mitään! ja älkää tosiaan kuunnelko musiikkeja/miettikö miten hienosti video on editoitu yms vaan enemmän sitä fiilistä, oli meinaa ihan huikeet viis päivää!! ♥"
- videon kuvaus youtubessa, en jaksanut selittää uudestaan




Ettei liian tylsäks kävis, jos joku ei jaksa katsoa videoita, niin tähän loppuun vielä näitä kuvia jotka jäi julkaisematta edellisestä postauksesta sekä muilta päiviltä. Osa on puhelimellakin otettuja, joten älkää olko liian tarkkoja laadun suhteen.











haha naurettiin tälle, vasemmanpuolimmainen kuva on otettu viime kesänä eli vuosi sitten, ja
oikeanpuolimmainen on tältä kertaa. ei olla vissiin yhtään muututtu? okei mä oikeesti kiinnitän huomion siihen, että ginan pukukoppeihin on tullut eriväriset verhot :DDD