lauantai 10. maaliskuuta 2012

87. Pomppufiilis päällä

Olin Annilla tänään Sannan estevalkussa, ja huomennahan menen siis Nasulla. Aloitettiin tälläkin kertaa hyppääminen muutamilla kontrolli-harjoituksilla, ensin tultiin niin, että kahden kavaletin välissä piti siirtyä muutamaksi askeleeksi käyntiin. Tultiin samaa myös raviinsiirtymisillä. Anni ei ole näissä parhaimmillaan, mutta saatiin kumminkin aina siirryttyä siihen vaadittuun askellajiin, ja viimeiset kerrat menivät ihan siedettävästi.



Sitten tultiin kahden pystyn kaarevaa suhteutettua molempiin suuntiin. Vasemmassa kierroksessa meni huonommin, poni ei kuunnellut pidätteitä ja roikuin kyydissä osaamatta tehdä mitään. Toiseen suuntaan oli paljon kevyempi kädelle, ja se helpotti ratsastusta todella paljon, ja ne menivät siististi.



Lopuksi tultiin muutama vähän pidempi tehtävä. Ensimmäisellä kerralla esteet oli pienempiä, mutta viimeisillä ne oli jo Annille ihan isoja. Poni meni ne kyllä tosi hienosti, kerran kielsi tuolle aallolle. Mentiin myös paljon enemmän ristilaukassa kun yleensä, mutta muuten Anni oli ihan super ♥ Kuvat ei muuten ole sitten missään järjestyksessä, ihan sekasin vain. Ja kaikki kuvat ovat Roosan kuvaamia.



Nasun kanssa käytiin illalla maneesissa ilman satulaa. Ravailun ja laukkailun jälkeen mentiin vähän puomeja ja kavaletteja, ja poni vähän villiintyikin välillä, mutta kun sain pidettyä pään ylhäällä, en lennellyt tällä kertaa. Nasun mielestä varsinkin ravipuomit on edelleen aika jänniä, ja hyppäsi ne yleensä isolla loikalla yli, mutta päästiin ne muutaman kerran ihan ravissakin.




Voin muuten tässä paljastaa, että me ollaan tänään kuvailtu videopostausta! Roosa tekee sen, kun pääsee kotiin ja kerkeää, mutta luultavasti se on valmis tiistaina tai keskiviikkona, jolloin tekin saatte nähdä sen (;

9 kommenttia:

  1. Onko teilä omassa pihassa oma maneesikin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nyt sentäään :D:D Se on vajaan puolen kilomerin päässä meiltä (;

      Poista
  2. kuinka isoja te annin kanssa hyppäsitte? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa kuvissa on ne isoimmat, ja n. metrissä ne varmaan oli :)

      Poista
  3. Voiku hienosti!:) Odotan videopostausta innolla;)

    VastaaPoista
  4. Hitsi kun tuo maneesi missä aina ratsastelette niin on noin valosa kun luonnonvaloakin pääsee sisään, niin voi järkkärilläkin kuvia ottaa. Maneesi, jossa me ratsastamme välillä, on valoisa mutta se valo on ihan tekaistua niin ei saa kunnon kuvia ):

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä tosi kiva maneesi, kun se on valosa ja iso (::

      Poista
  5. Noista kuvista jotenkin tuli mulle sellainen tunne että molemmat teistä Annin kanssa luottaa toisiinsa ihan älyttömästi! Tosi mukavan näköistä menoa. Katsoin tuota toiseksi ensimmäistä kuvaa ja mietin, että teillä on aloituskorkeus jo aikas ylhäällä! =0 mutta ei varmaan ollut ihan alusta, kun mainitsitkin että sekaisin. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä parin vuoden aikana tutustunut tuohon poniin, ja luottamuskin alkaa olla jo ihan kiitettävä, tosin poni käyttää sitä paljon hyväkseen ja on tuhma :D Mutta kiitos! ♥ Ja tosiaan sen takia on ihan sekaisin nuo kuvat, kun Roosa ei kuvannut ihan alusta asti :)

      Poista