torstai 16. toukokuuta 2013

221. Äitienpäiväratsastukset

Noniin, otin itseäni niskasta kiinni ja tulin koneen kanssa tänne ulos, jotta saan tämän postauksen tehtyä teillekin. Viime sunnuntaina, äitienpäivänä siis oli ihana aurinkoinen ilma, ja lähdettiin sitten äitin kanssa ratsastamaan molemmat ponit. Saatiin Henna kuvailemaan, niin että aina vaan paranee! Aluksi käytiin kävelemässä maastossa parin kymmenen minuutin lenkki, ja sitten mentiin omalle kentälle.



Minä menin siis Annilla, vaihteeksi taas ilman satulaa ;) Äiti meni Nasulla, mutta koska äitin mielestä kuvissa oli kaikki aivan väärin, ei niitä kuulemma saanut julkaista muita kuin yhden... No, ensi kerralla sitten ja eiköhän tässä muutenkin tule tarpeeksi kuvia. Saatte siis silti minusta ja Annista edes kuvia.

Tällä kertaa ei mennyt yhtä hyvin kuin yleensä, Anni oli tosi jännittynyt varsinkin aluksi. Otin sitten tavoitteeksi saada vaan ponia rennommaksi, ja se lopulta onnistuikin ihan hyvin. Laukka oli kyllä aika huonoa, siinä neiti vaan kipitti alta pois, eikä malttanut työskennellä ollenkaan. Välillä tuli silti kivojakin pätkiä, niin ei jäänyt huono mieli ollenkaan. Loppua kohti Anni parani koko ajan.

tässä tämä ainoa julkaisuluvan saanut kuva... kiitti äiti!!








Ratsastuksen jälkeen suunnattiin sitten meidän rannalle kahlailemaan! Kevään eka kerta järvessä. Nasu oli heti ihan innoissaan ja olisi vaan halunnut uimaan, Annia taas jännitti aluksi tosi paljon. Äitin piti Nasun selästä taluttaa Anni järveen, että se uskalsi tulla. Sen jälkeen päästiin kyllä sitten yksinäänkin sinne menemään, kun poni huomasi, ettei mitään vaaraa olekkaan. 




Hommien jälkeen sitten poneilta varusteet pois, harjailut ja syöttelyn kautta molemmat pääsi kentälle tarhailemaan! Illalla tehtiin vielä jotain todella ennen näkemätöntä, mutta siitä lisää sitten seuraavalla kerralla, en viitsi kaikkea tunkea tähän samaan postaukseen ;)




28 kommenttia:

  1. JEE EKA SAANKO SEN MUUMITIKKARIN SIIS PUNASEN?? eivaa kiva postaus!

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus ! Ois vaan äitis antanu laittaa enemmänki kuvia siitä ja Nasusta ;)
    ja voi Anni, kieli ulkona<3 mutta hienosti meette:)

    -KaisAA A

    VastaaPoista
  3. ihania noi tarhakuvat !:) sulla on ihana blogi ! shikaanijavenla.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Oii tosi ihanii kuvii :o Ties mitä kuvii sit kesäl tuleee ;) Anny näyttää liikkuvan just kivasti ja muutenki oli kiva postaus :) !!

    VastaaPoista
  5. Venlaa, et saa ratsastaa noin hyvin ! :3
    Yli söpöjä, poneja sulla ! Voisin tulla Nasun joku yö varastaan varo vaan jos joku ilta ei tallissa näykkään ku yks poni :3
    Ihana toi viimenen kuva :33 :D

    VastaaPoista
  6. tosi kiva postaus!! ootan innolla seuraavaa postausta ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! :) en tiiä tuleeko vielä heti ens postauksessa, mutta mahollisimman nopeesti silti ;)

      Poista
  7. Ihania kuvia ja älyttömän ihana toi järvimaisema tuolta kentältä! :D

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus! Tais olla kivaa teillä♥

    VastaaPoista
  9. Ihania noi kuvat, ku on toi järvi tuol takana, ni kuvistakin tulee hauskempia! :) Muutenkin ihania kuvia ja ihana postaus. (:

    VastaaPoista
  10. miten saat menee ton muodossa. ? Voitko neuvvoo omat kikkas (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anni menee oikeastaan "muodossa" ihan automaattisesti, sitä ei niinkään tavoitella, vaan rentoutta ja selän ja takajalkojen käyttöä, koska anni on semmoinen kipittäjä ;) ja multa ei muutenkaan kannata kysyä mitäään kouluratsastukseen liittyen, koska oon itekin ihan toivoton siinä! :D kun katsoo vaikka nasun kuvia, anni saa mut näyttämään paremmalta kun oikeesti oon :D

      Poista
  11. Tosi kivoja kuvia :) Anni menee tosi hienosti sun kanssa ja on söpö! :3

    VastaaPoista
  12. Vitsi te asutte kivalla paikalla, ku pääsette uittamaanki :3
    Kivoja kuvia ja kiva postaus!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niimpä :) meiän rannassa ei tosin pysty muuta kuin kahlaamaan ponien kanssa ja uimaan itse, mutta puolen kilometrin päässä on onneksi tosi hyvä hevosten uittopaikka :) ja kiitoskiitos! :)

      Poista
  13. Ihana postaus!:) kisaattekos vielä Nasun kanssa?:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti :) joo kisataan kisataan heti kun nasu paranee! :)

      Poista