sunnuntai 12. toukokuuta 2013

219. Kisakuvaajana Sorsasalossa

Eilen aamulla herätyskello soi 15 yli yhdeksän. Olin kyllä ollut hereillä jo yli tunnin. Kymmenen aikaan isi lähti viemään minua Sorsasaloon, missä oli alue-estekisat.


Menin siis taas katsomaan ja kuvaamaan  kisoja. Aluksi en jaksanut kuvailla melkein ollenkaan, olin vaa kavereiden kanssa, odoteltiin että niiden luokka alkaa. Muutaman kuvan räpsin aina välillä, mutta ne eivät onnistuneet yhtään. Rajaukset menivät minne sattuu, kamera minä tarkensin taustaan ja en edes osannut ottaa kuvia oikeaan aikaan! Sen takia luovutin aika nopeasti ja katsoin vaan. Myöhemmin otin kameran uudestaan esiin, koska halusin kuvata ainakin kaverien radat. Ja jotain oli tainnut siinä välissä tapahtua, sillä kuvat alkoivat onnistua jo paljon paremmin! Sain ihan kivoja kuvia, tarkennus, rajaus ja värit olivat huomattavasti laadukkaampia kuin aikaisemmin.

Lisäksi löysin sen mun jutun kuvaamisessa! Nimittäin verkka. Eilen oikeasti kuvasin verkkassa enemmän kuin itse kisaradalla, se oli paljon kivompaa. En tiedä miksi, mutta se vaan oli tosi hauskaa. Kuvasin tietysti muutaman radankin, ainakin 100cm ponit, kaverit ja muutaman muunkin. No, alla nyt muutamia kuvia mitä sain otettua. Tällä kertaa ei tullut niin paljoa kuvia kuin aikaisemmin, viimeksi kuvia tuli n. 300, nyt vain n. 150, eli puolet vähemmän. Itse kumminkin kuvasin oikeasti tosi vähän, niin miettikääpä niitä kuvaajia, jotka ottavat kuvia kaikista ratsukoista kisoissa. Tulee muuten varmaan ainakin yli tuhat kuvaa!













39 kommenttia:

  1. Vähä hyvii kuvii :) Kiva tää ;) !

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja kuvia sait :) mitäköhän asetuksia sää käytit?

    VastaaPoista
  3. hei mä hyppäsin 90&100 semmosella rautiaalla ponilla, sattuisko olemaan kuvia? :) ratsastajalla tummansininen kisatakki jossa blingejä. laura niskanen-aadam :

    olis kiva jos viittisit lähettää! laura.niskanen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Haha, itse kun alan kuvaamaan, ihan vaan tarhoista hevosia, niin otan vähintään 300 kuvaa 30min ainana :D ratsastus taas onkin asia erikseen, yhden tunnin aikana otan usein sen 1000-1200 kuvaa, arvaappa kuinka moni kaveri aina huomauttelee että otas tällä kertaa muutama kuva vähemmän :D muttamutta kun taidekuvia on niiiiin kiva ottaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha :D mulla menee aina hermo niiden kuvien poistamiseen nii ei viiti kuvata nii paljoo ;)

      Poista
  5. Tosi kivoja kuvia sait! Kannattaa kokeilla kuvailla välillä omilla asetuksilla, jos nää oli urheilukuvalla otettu (: Itekki joskus yllättyy mitä kaikkee voi osata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti :) joo pitää joskus kokeilla kun oppii vähä enemmän ;) urheilulla on vaa niiiiin helppoo kuvata! :)

      Poista
  6. Tosi hienoja kuvia ja muutenkin pidän blogistasi todella paljon :) Minkälaista objektia käytät? Itse olen ostamassa uutta ja mietin mikä olisi sopivin näin hevosten kuvaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :)) käytän enimmäkseen canonin 70-300mm putkea, se on tosi hyvä :)

      Poista
  7. Tosi kiva postaus ! Mulla yleesä käy silleen, että kuvaan tosi paljon ja tyyliin puolet on tosi huonoja ja sitten alkaa se poistaminen. Se on niiiin ärsyttävää ! :D

    VastaaPoista
  8. Hah, käyppäs joku kerta kenttäkisoissa ja ota jokaisesta ratsukosta väh. 10kuvaa joka osakokeesta, meinaan niitä kuvia sitten on.... Ja paljon :D kiva sitten niitä 5000 kuvaa muokata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha no sit en oo tulossa kenttäkisoihin kuvaamaa XD no mä en onneks kuvia muokkaa yhtään, niin siltä vaivalta säästyy edes :D

      Poista
  9. Tiesikkö muuten ettei verkkaa saa kuvata! Pitää antaa ratsukolle valmistautumis rauha ja se nyt muutenkin vähän tyhmää jos meet sinne kameran kaa riehumaan kun ratsukot valmistautuu suoritukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei häiritse ratsukkoa millään tavalla jos joku kuvailee verkkaa aidan toiselta puolelta :D

      Poista
    2. haha niimpä :D en mä siellä kentällä ollu älä huoli ;) ja ei kukaan heppa näyttäny edes huomaavan mua :)

      Poista
    3. ja eiköhän se heppa ihan keskity siihen ratsastajaan ja sen pyytämiin apuihin eikä yksittäiseen kuvaajaan jossain kentänlaidalla joka on aikalailla ihan arkinen juttu :D

      Poista
  10. Sun ainaki onnistu paljon paremmin kun mulla! en saannut asetuksia mitenkäänh hyvin ja nyt tuskailen vaan miten rakeisia kaikki kuvat onkaan, ja hävettää ihan lisätä niitä mihinkää o.O!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha noo ei ne nyt varmaa nii huonoja ollu :) mullaki aluks ne ekat kuvat oli tosin jotain ihan järkyttävää XD

      Poista
  11. Ekassa kuvassa on Voitto ja Tiia?

    Näyttää tutulta!



    Emma

    VastaaPoista
  12. Oi hienoja kuvia.Onko noissa 2 kuvassa Anniina korsikko ja sparkling yo-yo ja onko Anniina kaverisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti :) joo on, en nyt kaveriksi sanoisi mutta ollaan muutaman kerran kisoissa juteltu :)

      Poista
  13. Tosi kivoja kuvia! Osaat kuvata hyvin :)

    VastaaPoista
  14. Tossahan on Tiia & Voitto! :) näytti heti tutulta kun seuraan heidänkin blogia.

    VastaaPoista
  15. Aivan maagisia kuvia! Olen tosi vaikuttunut tästä 1100D laadusta!:D sinä todella osaat käyttää kameraasi oikein!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitti! haha tosin nää on otettu ihan vaan urheilulla, kyllä sillä varmaan parempiakin saisi... :) ei vaan vielä taito riitä ;)

      Poista