perjantai 19. huhtikuuta 2013

205. Siiri postaa

Moi! Venla pyysi multa että tekisin tänne blogiin postauksen ja tottakai suostuin. Ekaksi esittelen vähän itseäni, koska kaikki ei välttämättä mua muista, vaikka täällä blogissa olenkin välillä näyttäytynyt.
Oon siis Siiri, Venlan hyvä kaveri,  ja asun Nurmijärvellä. Oon 15 vuotta eli käyn nyt 9. luokkaa. Käyn samalla tallilla, missä Venlan poni Anny ja entinen vuokraponi Savanna ennen asusteli.

Minä ja anny kesä 2011 Sakun tallilla


Venlaan tutustuin vuonna 2009 ekan kerran aika hauskasti. Olin kävelemässä siskoni kanssa pilkkopimeää metsätietä kotiin päin ratsastuskoululta, kun huomattiin että vastaan tulee kolme heppaa. Siinä sitten vaihettiin muutama sana (meilläpäin kun on tapana aina moikkailla ja ehkä vähän jututtaakin vastaantulijoita). Myöhemmin syksyllä aloin käymään Onnenpotkussa ja tutustuin Venlaan vähän paremmin. Ekan puolen vuoden aikana ei ihan hirveästi oltu tekemisissä, mutta muistuu mieleen sellanen juttu, kun Anni oli juuri tullut Venlalle ja sain harjata Annia Venlan kanssa. Kysyin sitten että saanko ottaa kaviot, ja venla vastasi näin; ”Ei, kun haluun ottaa ne ite.” Toi naurattaa jälkeenpäin aina :D

Venla on tosi ihana ihminen, ihan täydellinen. Venlan seurassa en tunne koskaan oloani tyhmäksi, koska ollaan molemmat kuitenkin ihan yhtä tyhmiä. Venlalla on myös aika samantapainen huumorintaju kuin minulla, jonka takia meillä on omia inside-juttuja ja nauretaan aina toistemme kommelluksille. Whatsapissa me jutellaan lähes joka päivä ja lähetetään hienoja kuvia toisillemme. 



Myöhemmin alettiin tehdä vähän enemmän kaikkea, mentiin aika usein tandemia (kaks päällä) ja ratsastin joskus Luukas-hepalla, joka oli silloin Venlan äidillä ylläpidossa. Loppusyksystä alettiin sitten olemaan oikeasti aika paljon tekemisissä. Käytiin tosi usein kahdestaan maastossa ja kerrottiin hauskoja juttuja. Kerran luultiin että metsässä oli revontulia ja toisella kerralla naapuri poltti rekkaa ja me tultiin äkkiä takasin, näitä vois jatkaa vaikka loputtomiin.

Minä ja Luukas kesällä 2010
Keväällä Venla kertoi sitten vähän ikävämmän jutun, että Anni ja Luukas vaihtaa tallia Sakulle. Mulle se oli aika vaikeaa ymmärtää, että ensin näkee jotain kaveria lähes joka päivä ja yhtäkkiä sitä ei näe kun vaan neljä kertaa kesässä.. Sitten vähän myöhemmin Venla kertoi että ne muuttaa Kuopioon. Se oli vielä hirveämpää!  Sen jälkeen ollaan nähty Venlan kanssa vaan neljä kertaa.. Ihan hullua!

Minä, Venla ja Roosa syksyllä 2011 mun yllätyssynttäreillä
Ainiin, Annistakin haluun kertoa! Muistaakseni Annilla ratsastin ekan kerran silleen, kun olin kattomassa Venlan ja muiden kavereiden  estevalkkua ja Venla halusi mennä kuvaamaan ja pyysi että voisinko ratsastaa Annilla sen aikaa. Olin tietenkin ihan innoissani, koska sillon olin vielä aika huono ja harvemmin sain hirveästi kellään ratsastaa, varsinkaan tollasilla ”hienoilla poneilla”. Anni ei ole ehkä mikään kiltein poni varsinkaan karsinassa, ja välillä pelkäsinkin sitä :D Harjatessa se saattoi kääntää pyllynsä ja luimia, vaikka ei tehnytkään mitään oikeasti (tekee kyllä tätä vielä nykyäänkin). Ratsastaessa poni on tosi kiva, mulla oli kyllä varsinkin aluksi tosi vaikea pysyä ravissa kyydissä koska se oli niin pompottavaa ja on kyllä edelleenkin. Tykkään Annista tosi paljon ratsastaessa, sitä ei tarvi potkia eteenpäin, mutta ei myöskään tarvitse olla kokoajan jarruttelemassa. Anni oli myös yksi niistä ensimmäisistä poneista, joiden selässä tuli hyviä onnistumisen fiiliksiä. Hypätessä poni näyttää kuitenkin yleensä ne hienoimmat puolensa :)



Venla ja Anny kesällä 2011
Eka hyppy Annylla!

mitäs tässä tapahtuu??
Talvi 2013
Kesä 2011
Anny ja minä Sakulla kesällä 2011 
Venla, Anny, minä ja Monski-poni, jota tuohon aikaan ratsastin.
 


Yllätyssynttäreiltä myös, ihanat vaatteet...

Toivottavasti oli kiva lukea ja katsella kuvia, minusta ainakin oli kivaa tehdä tätä. Ja kyllä, osa kuvista ON vanhoja!

//Siiri

Siiri vastaa myös tämän postauksen kommentteihin, joten jos jäi jotain kysyttävää niin kommenttia vaan! :) 

45 kommenttia:

  1. Kiva postaus , Siiri!Oli hauksa kyllä katsella vanhoja kuvia , kun aika uusi lukija olen :) !!!!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus ja ihan sairaan hyvii muistoi tulee mieleen esim. Noilta yllätyssynttäreiltä varsinkin <3

    VastaaPoista
  3. Hiukset kiinni ratsastaessa (en tarkoita pahalla)ja mikä ton "Monski-ponin" oikee nimi on? näyttää aikas tutulta.............. Ja ihan ok postaus, mutta Venlalla on paremmat, joten Venlan postailuja odottellessa!! Ja tämä oli MINUN mielipide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en tän useammin tänne varmaan postaakkan, nii sun onneks ei tarvi mun hiukset auki-postauksia lukeakkaan ;) ja monskin nimi on siltasaaren mr monet

      Poista
    2. Joo, sori! Aika ilkee kommentti, mutta oli tää oikeesti kiva. :) Mulla vaa oli vähä huono päivä yhestä syystä, jota en haluu tänne kertoo. Mut Kiitti, ku kerroit ton nimen! :)

      Poista
    3. juuu eipä mitään, mietin kyllä tosi kauan että miksi hiusten pitäisi olla kiinni (vaikka nykyään yleensä pidän koska ne menee muuten takkuun)! ja venla onkin jo postannut nii meeppä äkkiä lukemaan jos et oo sitä vielä lukenut :)

      Poista
    4. MOnski on nykyään meillä <3

      Poista
    5. voi kerro paljon terkkuja, mulla on sitä ikävä<3

      Poista
  4. mä käyn kans välil onnenpotkus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, ootko törmänny muhun koskaan? :D

      Poista
    2. aijaaa :D no tuu nykäsee joskus hihasta jos näät , aika usein siellä kuitenkin olen :)

      Poista
    3. joop jos tunnistan ja uskallan tulla puhumaan ;) ootko menny tikrulla?:)

      Poista
    4. en oo, veetillä meen ja amandaa hoidan:)

      Poista
  5. siiri oot paras :D iha sikakiva postaus! :)

    VastaaPoista
  6. iha hirveen hyvä postaus. Oli tosi kiva lukee sinunki kirjottamana näitä, ja oot tosi nätti:) oikeestii hyvä postaus :--D

    VastaaPoista
  7. Tosi hyvä pstaus. Miten usein käyt viikossa tallilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3-5 kertaa, riippuu vähän kun ysillä on niin paljon kokeita yms.. ja kiitos :)

      Poista
  8. Hyvä postaus! Oot nii söpö nois vanhois kuvis!.. =D

    VastaaPoista
  9. tosi kiva postaus, tätä oli kiva lukee ! :)

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi eii, se oli kyllä hirmu kiva poni! eikä mulla ollu siitä mitään kuvaa oikeestaan :(

      Poista
  11. Ihana postaus♥Hyvä tuo kuva jossa Annyn kieli on suun välissä sivulla:D
    Oot nätti Siiri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha jep annilla on aika hauska kieli :D ja kiitti paljon!:)

      Poista
  12. Onko Roosa sun sisko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha ei, roosa on munkin kaveri, johon oon tutustunu venlan kautta :)

      Poista
  13. Asutko edelleen Nurmijärvellä? :D Mietin sillä, kun itsekkin asustelen täällä Nurmijärvellä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu kyllä asun, klaukkalassa :)

      Poista
    2. Ja Klaukkalassa minäkin asustelen. ;) Kiva, että joskus joku on täältä päin!

      Poista
  14. Mäkin käyn onnenpotkussa :) Millon käyt tunnilla (jos käyt) ja kuka on sun lemppari : 'D Mun on Taika ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! En käy tunneilla vaan ratsastan Deanilla nykyään ja muillakin jos joku tarvii liikutusapua :) Ja en käy minään tiettyinä päivinä.

      Poista