sunnuntai 27. tammikuuta 2013

178. Pitäisikö siirtyä kouluratsastajaksi?

Hupsis, eipä olla keretty tekemään postauksia Siirin kanssa ollenkaan, koko ajan on ollut muuta tekemistä. Nyt kumminkin teen parista edellisestä päivästä postaukset, teen ne nyt erikseen ettei tule liian pitkiä. Eli tämä postaus on perjantailta, käytiin molempien ponien kanssa tuuppailemassa maneesissa.



Annin kanssa lähdettiin ensin, ja Siiri meni aika normisti ensin noin puoli tuntia maneesissa. Anni meni hirmu nätisti, ihan eri poni kuin edellisellä kerralla! Sen jälkeen mentiin vielä jäälle, Siiri ravaili ja laukkaili sielläkin, hyvin meni.








Nasun kanssa lähdettiin vasta illalla. Päätettiin olla oikein kouluratsukko ja jaksoin kieritellä ponille pintelit jalkaan, vaaleanpunaiset tottakai! Sitten tietysti söpö huopa ja pinkit jalustimet, no minulla ei ollut muuta vaaleanpunaista kuin kaulahuivi.


Ja wow, kerrankin koulutreenit onnistui hienosti! Nasu oli ihan superhyvä, toimi nätisti ja itsekin osasin jopa tehdä oikeita asioita siellä selässä. Tehtiin perushommia, ympyröitä, lävistäjiä, muutamat avot... Jäi tosi hyvä mieli kerrankin, koska yleensä tuuppailut ei mene ihan näin hyvin. No, alla muutama kuva hiienosta Nasusta! (tiedän, istuntani ei ole parhaasta päästä, katson alas, könötän, koukistan jalkaa, mutta keskityin lähinnä siihen että saan ponin liikkumaan kivasti)






tässä kuvassa en könötä, jes!
Huoooh huomatkaa että tein tämän postauksen keskellä yötä, en nyt jaksanut hirveästi kirjoittaa, mutta kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa! Huomenna yritän tehdä paremman postauksen jos kerkeän, koska olisi myös ihan liikaa läksyjä tehtävänä, kun en ollut koulussa torstaina ja perjantaina.

22 kommenttia:

  1. kamalan huonosti laitat pintelit! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä huonoa noissa nyt on? :D

      Poista
    2. joo tota..... noi pintelit ??? ei ihan niiku pitäis ja huomasin kanssa että takaa ne oliki jo lentäny kesken ratsastuksen.. kanttii laittaa vähän siistimmin nii pysyy koko ratsastuksen ajan ;)) joo mut muuten tosi kiva postaus ja nasu menee toooooosi kivasti :)))

      Poista
    3. joo ne oli kyllä aika löysällä :D ja sitten vielä kun tarrojen väliin meni hiekkaa niin ne irtosivat sitten kokonaan. mut en osaa laittaa pinteleitä oikein XD

      Poista
    4. Joo aika huonosti kun yhdessä kuvassa näkyy että lähtee :'D

      Poista
  2. Oletko ikinä ollu nasulla koulukisoissa? Voisit joskus kokeilla!
    PS: katotko ypäjää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en oo käyny ainakaan vielä, mutta voi olla että tällä kaudella käydään jos nyt alkaisi taas sujumaan paremmin sekin puoli :) ja joo oon kattonu pari jaksoa mutta en mitenkään aktiivisesti seuraa.

      Poista
  3. Omasta mielestäni nuo pintelit on varmaan vähän liian pitkät nasulle, kun tulee tommosiksi palleroiksi :D.. (itse en tykkää yhtään tollasista "pallo"pinteleistä :D) Harjoittelemalla saat hyvän loppu tuloksen pinteleiden kanssa ! Nasu liikkuu oikein mallikkaasti. Olisi ehkä joskus hauska saada jotain videota koulutuuppailustasi ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ne onkin vähän pitkät, mutta käytän pinteleitä niin harvoin että ne saavat nyt olla noin.. :) ja voi olla että joskus tuleekin videota, jos saan kuvaajan ja menee hyvin :)

      Poista
  4. mulla pisti pahasti silmään, että ratsastitteko todella hiihtoladulla !?! Itse harrastan just luisteluhiihtoa ja nyt käsi pakemissa kirjoittelen koska kaaduin koiran tekemään jälkeen ladulla, siinä meni mun kisakausi ...! Mietin vaan että millaset lommot tulee sitten laukkaavasta hevosesta ladulle.. Hyihyi teitä ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha ei oo hiihtolatu, vaan naapurin ponien ravirata ;)

      Poista
  5. ootko vähä iso nasulle vai vääristääks kuva? :)hienosti kyl menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan vähän aikaa sitten oli postauksessakin tästä asiasta, olen kylläpitkä mutta en liian pitkä nasulle :)

      Poista
  6. Joo ei iha kouluratsastajaa tuu ku pintelit näyttää tolle:D mut harjottelemalla sitä oppii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XD jooo oli ihan vitsillä tuo otsikko ;) ei musta ikinä tuu kouluratsastajaa vaikka oppisinkin laittamaan pintelit oikein.

      Poista
  7. Sun käsi on koko ajan joko väärällä puolella tai reidessä!!!! Ja Siiri osaa ratsastaa tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, asia on tiedossa ja sitä yritetään korjata kyllä, mutta koulupuoli ei ole meidän vahvin laji. ja niimpä, siiri ratsastaa tosi kivasti :)

      Poista
  8. 2 Asiaa (: Onko Annillakin nykyään pinkit jalustimet ? Ja miten saat nasun noin hyvin peränantoo? Vai onkse siiri ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä on vaan yhdet pinkit jalustimet, molemmat käyttävät samoja :) ja en mä sitä aina saa nasua noin hyvin ratsastettua, tuo kerta oli ihan poikkeustapaus ;)

      Poista
    2. Aijaa (: Vaihattekste ne vai sit aina ku uusimmassakin postauksessa molemmilla on ne ?

      Poista
    3. ei kun ponit käyttää samaa satulaa, niin ne on sitten siinä :)

      Poista
    4. Jaaa no sitten (: Kun mä luulin et aina vaihatte ne ;D

      Poista