lauantai 25. elokuuta 2012

140. Kysymyksiä, kiitos! [+ muut kuulumiset]

Päätin nyt siis pitää kysymyspostauksen, eli saa kysellä jos jotain kysyttävää on (: Teen postauksen jos kysymyksiä tulee tarpeeksi. Kaikki kysymykset sitten tähän postaukseen, niin löydän ne helpommin.


Lisäksi vähän ponien kuulumisia. Paljon ei ole tapahtunut, tavallisesti ollaan touhuiltu. Koulun alkamisen takia on ollut välillä vähän kiireitä saada tehtyä kaikki, mutta ekoilla viikoilla ei onneksi ole tullut paljoa läksyä, ja ne vähätkin on saanut tehtyä koulussa, joten sen suhteen ei ole mitään ongelmia, mutta koulupäivät kumminkin pitenee, ja puolen tunnin bussimatkakin vie aikaa, lähden aamulla kotoa vähän ennen puolta yhdeksää ja olen puoli neljän aikoihin kotona.

Viime viikolla ollaan Nasun kanssa tehty paljon koulutreeniä. Vähän aikaa sitten oli asiat nimittäin sen verran huonossa kunnossa, kerran kun menin ponilla kentällä, niin mikään ei sujunut. Nasu teki kaikkea muuta kuin mitä pyysin, ei kuunnellut pohjeapuja ja oli muutenkin hidas kaikessa. Silloin päätin että teen asialle jotain, ja ollaankin työskennelty ahkerasti, jo parissa päivässä ero oli suuri. Nyt poni on avuilla melkeimpä heti kun aloitan työskentelyn, joitakin poikkeuksellisia päiviä lukuun ottamatta.




Ollaan myös treenailtu laukanvaihtoja puomin päällä. Normaalistihan sen pitäisi olle ponille helpompaa, mutta kun talvella kokeilin sitä Nasulla, niin se oli ihan pihalla, ei tajunnut yhtään mitä olisi pitänyt tehdä. Poni kumminkin on oppinut senkin, hitaasti mutta varmasti se edistyy. Nykyään ollaan saatu jo melkein jokaisella kerralla vaihto tehtyä. Kyllä se siitä oppii (:




Annin kanssa on menty tavalliseen tapaan, pari päivää sitten mentiin vähän puomeja ja kavaletteja, ja poni oli ihan riemuissaan asiasta! Mikä hallittu lähestyminen? Anni syöksyy täyttä vauhtia päin ja pomppaa yli, jonka jälkeen tekee pieniä ilopomppuja.  Myös pikkusiskoni on ratsastanut Annilla jonkun verran, lähinnä ollaan maastoiltu, josta molemmat ovatkin ihan innoissaan. Tänäänkin käytiin maastossa, ravailtiin paljon ja käytiin kentälläkin "hyppäämässä" muutama puomi, jotka olivat ehkä 5-10cm ilmassa (; On se Anni kyllä oikea monitoimiponi!



Kaikki kuvat ovat vanhoja, Nasu-kuvat ovat Roosan kuvaamia, mutta niitä ei ole julkaistu, ja tuo viimeinen kuva pikkusiskostani ja Annista on keväältä. Mutta, nyt reippaasti miettimään kysymyksiä ;)

15 kommenttia:

  1. Mitä aiot tehdä poneille kun tulet hevosikään?
    Aiotko/haluaisitko kisata joskus koulua? Entä kenttää?
    Milloin on seuraavat kisanne ja missä?
    Lemppari kisapaikkasi, miksi?
    Elämäsi tärkein poni/hevonen?
    Parhaat piirteet molemmissa poneissa?
    Entä huonoimmat?
    Parhaat hetkesi hevosten kanssa?
    Pahin tippumisesi?

    Tuossapa muutama kysymys, kiva postaus jälleen! :)

    VastaaPoista
  2. mitä oot suunnitellu tekevän ylä-asteen jälkeen?
    ootko hyvä koulussa?
    kummasta tykkäät enemmän, anny vai nasu?
    ratsastatko aina molemmat itse?
    mitä tavoitteita sulla on ratsastuksessa?
    mistä löysit annyn?
    tiesitkö heti että "tämän mä haluan!" kun olit kokeilemassa noita molempia?
    oletko varusteratsastaja?

    VastaaPoista
  3. millä kameralla nää kuvat (tai yleensä blogin kuvat) on otettu? :)

    VastaaPoista
  4. Kuinka pitkä on ollut pisin maastolenkkisi, ja kummalla ponilla olet sen tehnyt?
    Pidätkö enemmän meksikolaisista vai normaaleista suitsista?
    Kun sinulla ei ollut vielä omia poneja, kuinka monta kertaa viikossa ratsastit?

    Tossa nyt muutama kysymys :). Ja sun blogi ja blogin jutut on ihania! :DD

    VastaaPoista
  5. Kui pitkä sä oot?

    VastaaPoista
  6. oisko kiva et mä tulisin sinne taas ? :D

    VastaaPoista
  7. Millä tasolla haluat tulevaisuudessa kilpailla Nasun kanssa?
    Entä Annin ?
    Milloin sinulla on Annin kanssa seuraavat kisat?
    Entä Nasun ?
    Millaisia kisatavoitteita sinulla on ?
    Millaisia tavoitteita sinulla on ratsastamisessa ?
    Meinaatko vaihtaa hevosiin kun ponivuodet loppuu?
    Menetkö maajoukkue tai aluevalmennuksiin v.2013?

    VastaaPoista
  8. Minkä tasoinen on sun estevalmennus ryhmä ja ketä siihen kuuluu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi juuri ratsastus ?
      Kauanko olet ratsastanut ?
      Aijotko jatkaa "hevosuraa" aikuisena?
      Monta kertaa viikossa ratsastat ?
      Onko kummallakin hevosellasi vuokraajat?
      Millä tallilla ponisi asuvat?

      Poista
  9. Hoidatko itse hevoset vai tekeekö esim. vanhempasi aamutallin jne?
    Lempiaineesi koulussa?
    Mikä haluaisit olla ammatiltasi aikuisena?

    VastaaPoista
  10. millä tasolla kisaaat ?
    mitä luokkia kummallakin ?
    miten pitkä olet ?
    entä minkä ikäinen ?
    kuinka monta ruusuketta sulla on ?:D jos et tiedä niin suurinpiirtein ? :D
    mikä olisi unelma hevosesi ?
    oletko enemmän koulu,este vai kenttäratsastaja ?
    ratsastatko joka päivä ?
    mikä on lempi ratsastus merkkisi ?
    mikä on lempi värisi poneilla ?
    entä itselläsi ?

    VastaaPoista
  11. pahin tippumisesi?
    hauskin kommalluksesi ratsastaessa/tallilla?:D
    missä ratsastit ennen kuin sait Annyn ja Nasun ? oliko sulla silloin hoitohevosta/vuokrista?
    Molempien ponien parhaat ja huonoimmat puolet?

    VastaaPoista
  12. voitko tehdä joskus videpostauksen vaikka tallipäivästä?
    mitkä ovat poniesi värikoodit (no annilla se on vissiiin pinkki mutta nasu )?
    kuka hevonen on vaikuttanut sinun elämääsi eniten ?.
    minkälainen poni hevonen sinulla olisi jos nasua eikä annia olis ?
    aiotko hakea hevosalle, tai minne ?
    kummalta tipulta enemmän nasulta vai annilta ?
    mikä on pahin tippuminen kummaltakin ?
    pelkäätkö ikinä kun menet poneillasi ? jos niin mitä ?
    tykkäätkö että muut menee poneillasi ?
    oletko täysihoito tallissa eli teetkö mitään itse tallissa ?
    siinä pari kysymystä :)

    VastaaPoista
  13. onks hamsut jo vihdoin nimetty? ;)
    ps ite oot<3

    VastaaPoista
  14. kuinka paljon vietät aikaa muualla kuin tallilla ja koulussa?
    onko talli ja hevoset kaikki kaikessa, vai onko elämässäsi muutakin vähintään yhtä tärkeää?
    miksi sinulla on kaksi ponia?

    VastaaPoista