torstai 9. elokuuta 2012

137. Tahkon kisat [pikapostaus]


En ole nyt syystä ja toisesta päässyt postailemaan, suurin syy on edelleen koneen vajaa toiminta, ja se ei ole jaksanut kuvia ladata. Mutta oltiin siis tosiaan sunnuntaina Tahkolla kisoissa, ja meni kyllä kaikin puolin huonosti.

90cm luokassa tuli sarjan a-osalle kielto, Nasu pelkäsi sen alla olevia kukkia, mutta muuten rata meni siististi. Silti ei jäänyt kovin hyvä maku suuhun, koska olisi voinut mennä paljon paremminkin noin pienillä esteillä.






Mentiin sitten myös metrikymppi, verkassa poni oli superhieno, ei mitään ongelmia missään. Radallakin kolme ensimmäistä estettä meni hyvin, mutta neljännelle Nasu jäi liian kauas ja kielsi, ja enkös minä taas vaihteeksi tippunut. Lensin lisäksi päin tolppaa, muuten ei sattunut paitsi istuin sitten jonkun aikaa ensiaputeltassa, koska nenästä tuli aika paljon verta. Se ei kumminkaan onneksi ole murtunut, kipeä kylläkin. Kävin vielä verkassa hyppäämässä vähän, ja silloin ei taas mitään ongelmia.





 


Nyt sitten mennään pienempiä luokkia, ja katellaan jos lähtisi hyppääminen sujumaan taas. Ja kohta alkaa kesäkin olla ohi, niin Annikin pääsee toivottavasti taas kisaamaan! Tästä nyt valitettavasti tuli taas tämmöinen hirveän lyhyt ja huonosti tehty postaus, mutta parempi tämäkin kun ei mitään..

13 kommenttia:

  1. auts xC mut vika xd

    VastaaPoista
  2. sulla on ihana ilme tossa vikassa nii en voinu olla nauramatta mut näytti aika pahalta :s aina ei voi mennä hyvin :) mut ootte silti iha super sulonen pari (:

    VastaaPoista
  3. miksei annilla voi kisata kesällä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyppäs kurkkaamassa Annyn esittely sivu! ;)

      Poista
    2. Koska kuulemma kieltää kesäsin ulkokentiltä ulos ja sijoituksia tulee vain maneeseissa talvisin...

      Parempi ratsastaja kuin Venla saisi sijoituksia kyllä ulkonakin...

      Poista
    3. Kyllä Anni hyppää kesäisinkin, mm. alkukesän miitissä meni nätisti vaikka mentiin ulkona, mutta se ei kumminkaan mene yhtä innokkaasti ja mielellään kuin talvella. Muutenkin poni ei ole meillä täysipainoisena kisaponina, vaan kevyemmällä käytöllä, ja oli ennen sitä kaikenlisäksi niin kauan ratsastuskoulussa, joten mennään myös paljolti ponin ehdoilla eikä kiusata sitä jos se ei halua hypätä (: Toivottavasti ymmärrätte ;)

      Poista
  4. kyllä annyllä kisattiin ulkokisoja keiramollakin, hyvin sekin meni! kunhan vaan osaa ratsastaa sitä myös ulkona..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän omistaja tiedä ja menee ponin ehdoilla ja se on hyvä. Mitä väliä vaikka Annyllä on joskus saattanut olla sellainen ratsastaja jonka kanssa on hypännyt ulkokisoissa hyvin, nyt se hyppää talvisin sisäkisoissa. Asiat muuttuvat ja luulen että Venla tietää mitä tekee tai päättää :)

      Poista
  5. tokavikassa kuvassa kävit vähä suutelemassa tolppaa ;D aina ei voi onnistuu ja sun pitää olla onnellinen että sulla on niin hyvät ponit alla!

    VastaaPoista
  6. Voi juku :) katsoin näitä sun postauksia ja mietin miksi valkoinen poni niin tutun-näköinen ja niminen, mutta sitten hokasin että eikös tuo ole vanha keiramontallin anni :) ihana poni!

    VastaaPoista
  7. Minä päivänä nuo kisat oli ?? :D
    Oltiin just Tahkolla mökillä koko
    viimeviikko , ja ihastelin koko ajan ohimennessä
    että :" Kato miten ihanat esteet, äiti!":DJa hevosia tuijotin sillee:
    " ihaniaaaaa :_D"
    Hyvin teillä meni , vaikka yks faili tai nii tuliki !:)

    VastaaPoista