sunnuntai 3. toukokuuta 2015

305. Heppakuulumisia

Wau voin aina alottaa vaa ihmettelemällä näitä mun bloggauslahjoja, oon ehkä surkein ikinä täs jutussa nykyään :DD Mitä nyt puolisen vuotta taas taukoa takana. Välillä tulee ihan ikävä niitä aikoja kun olin ahkera bloggaaja ja päivittelin täällä säännöllisesti, nykyään on ihana lukea vanhoja postauksia kun kaikki näyttää ja kuulostaa niissä niin kivalta! Ja nyt vaan mietti että miten mä oon ikinä osannut ja ennen kaikkea jaksanut, huhhuh on se vienyt aikaa...

Nyt mulla ei nimittäin sitä aikaa ole hirveästi ylimäärästä, ysiluokan kevät menossa, kokoajan kokeita ja päättötöitä tehtävänä. Nyttenkin mun itseasiassa pitäis tehdä uskonnon esseetä mutta teki niiin paljon mieli tulla kertomaan teille kuulumisia! Poneissakin on tekemistä, kavereiden kanssa olisi kiva olla välillä ja joskus ihan vaan kotona syödä jätskiä ja katsoa sarjoja netflixistä. Näillä mennään tällä hetkellä, mutta enää 27 päivää ja sitten onkin jo pitkään odotettu kesäloma!


Nasun kanssa kerettiin aloittelemaan kisakausi ihan kivoissa tunnelmissa ja tuloksissa. Talvella treenailtiin ahkerasti ja helmikuussa käytiin Kimmolla ekoissa aluekisoissa. Hypättiin pikkuluokat 80cm ja 90cm, mistä molemmista tuli nätit nollaradat, hieno Nape! Ekassa luokassa sijotuttiin toisiksi, tokassa taas jäätiin just ekaksi ei-sijoittuneeksi ehkä puolen sekunnin erolla...


Anni taas on mennyt vaan kotona. Välillä ollaan jaksettu liikkua ihan reippaastikin, koulutreeniä maneesissa ja hypelty pikkusia, mutta välillä saattaa mennä parikin viikkoa että otetaan vaan rennosti, maastoillaan ja käppäillään ilman satulaa. Ponimummohan täytti maaliskuussa jo 22 vuotta, niin kai sillä iällä voi välillä jo vähän hölläillä :-)

1. nabee 2. aada kävi yhtenä viikonloppuna vähän hyppäämässä annin kaa, hyvin meni! 3. kaisu on liikutellut oonaakin säännöllisen epäsäännöllisesti 4. toisena viikonloppuna taas oltiin olivian kanssa aadalla, söpö yhteiskuva tintsun kaa



Kauden toiset kisat käytiin myöskin Kimmolla, tällä kertaa kahtena päivänä. Lauantaina kokeiltiin hypätä metrin luokka, mutta ei oikein onnistunutkaan... Verkassa poni ihan okei mutta radalle mennessä hyytyi ja ei päästy edes aloittamaan rataa. Tokana päivänä mentiin sitten 90cm, missä Nasu oli ihan kuin eri poni! Huippu radalla 0/0vp ja taas kakkos sija.

Vähän näiden kisojen jälkeen Nasusta tuli kumminkin tosi outo, se oli tosi haluton hyppäämään ja muutenkin laiska liikuttaessa. Käytiin klinikalla ja tarkistuksessa selvisi että oikea takajalka on kipeä. Niinpä nyt ollaan vähän saikkuiltu, ensin viikon ajan vaan käveltiin, ja nyt ollaan saatu jo ravailla. Huomisesta lähtien aletaan palailla takaisin normiliikuntaan ja toivotaan että päästään taas nopeasti takaisin kunnon treeniin ja kisaamaan! Ärsytti vähän kun tän takia jäi jo neljättä vuotta hallimestaruudet väliin, mihin olisin halunnut kerrankin päästä mutta ne ei sitten varmaan vaan ole meitä varten...


Siiri kävi meillä hiihtolomalla ja sillonkin käytiin yhtenä iltana hyppäämässä. Siiri meni ensin, mutta mun kuvaajanlahjat on hävinnyt vissiin bloggauksen mukana enkä saanut yhtään julkaisukelpoista kuvaa. Siiri onnistui silti nappaamaan meistä Annin kanssa pari kivaa otosta. Mentiinkin lopuksi ihan hurjan iso 85cm pysty, on se edelleen mun superponi ♥



Tää viimeinen kollaasi kuvaa sitten sitä kaikkea muuta mitä meidän arkeen kuuluu. Näillä mennään perus viikot, aamulla siivotaan tallia ennen kouluunlähtöä ja sieltä tullessa sitten loppuilta pyöritään maneesilla. 

12 kommenttia:

  1. Oon oottanu postausta jo niin kauan :) Toivottavasti alkaisit ees kesällä taas kirjotteleen useemmin :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihana oli lukea pitkästä aikaa teidän kuulumisia! :3 just pari päivää sitten katoin sun vanhan videopostauksen jonka oot tehny Siirin ja Reetan kanssa ja silloin tulikin mietittyy koskakohan tulee uutta postausta :')

    VastaaPoista
  3. Vaikka postailet ihn sika harvoin nykyjään niin kumminkin sun blogi on yks mun lemppareista!

    VastaaPoista
  4. Melkein pelästyin kun olit postannut :D!
    Toivottavasti alat postailemaan useammin :).

    VastaaPoista
  5. Aaah vähä ihanaa kun postaat taas!!! Tätä on odotettu :D Tsemppiä kaudelle, toivotaan että pääsette pian saikulta!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa! Kumpa jaksaisit kirjoitella useammin. Olen varma että muutkin lukijat heräilisi lukemaan ja kommentoimaan!

    VastaaPoista
  7. voisiks tehä kesällä taas videoita? :) niit on nii kiva kattoo! :)

    VastaaPoista
  8. Olen kaikkien kanssa samaa mieltä. :)

    VastaaPoista
  9. sul on ihana blogi! mäki tein just käy lukee jos haluut :) http://saraverute.blogspot.com/

    VastaaPoista
  10. Äää tää sun blogi on niin ihanan hyväntuulinen! Salaa toivon että sulle iskisi nyt joku kamala bloggausinto, et pääsis useemminki lukemaan näitä. Et uskokaan miten paljon voit piristää jonkun päivää ❤

    VastaaPoista
  11. Jee,ihanaa kun postasit pitkästä aikaa❤:) sun blogi on kuulunu mun lemppareihin tosi pitkään, ois aivan super kiva jos postailisit useammin vaikka kesän ajan, jos on vaan aikaa!:)

    VastaaPoista
  12. Ihanalta tuntui kun oli taas postannut<3 lemppari blogi, ihanat anni ja nasu!

    VastaaPoista