tiistai 15. lokakuuta 2013

288. Siiri postaa: Annilla tuuppailua ja hyppyjä

Venlaa laiskotti niin paljon, että se laittoi mut (Siirin) kirjottamaan mun ja Annin menoista. Meillä on mennyt ihan kivasti ja Anni on ollu oikein kilttinä!


Sunnuntaina illalla lähdettiin ratsastamaan ja suunnitelmana oli, että mennään tohon omalle kentälle. Oli kuitenkin jo niin pimeetä että oltais tarvittu lamppu, ja koska se ei sitten lähtenytkään päälle niin jouduttiin lähteä maneesille.

Ehdin jo kentällä tehdä käynnissä jotain juttuja ja poni tuntui ihan tosi hyvältä, mutta kun sitten maneesissa jatkoin työskentelyä, ei kaikki alkanutkaan sujua niin hyvin. Annia jännitti vähän maneesi eikä se olisi oikeen malttanut ryhtyä töihin. Sain sen kuitenkin väistöillä, ympyröillä ja pysäytyksillä kivasti kuulolle ja päästiin tekemään ravissa ja laukassa kaikkea. Mulla itellä meinaa loppua aina mielikuvitus kesken kaikkien erilaisten tehtävien keksimisessä, joten voitte varmasti kuvitella millaista mun kaikki tekeminen sitten oli :D Lopuksi otin jalustimet pois ja tajusin siinä samalla jotain varmaan aika tärkeetä koska Anni oli tosi hyvä ratsastaa!

Mun kädet elää jotain omaa elämää..

Tänään oli mun ja Annin hyppypäivä! Verkatessa Annilla oli tosi paljon energiaa. Tultiin pari kertaa puomia ja ristikkoa, ja sitten Venla alkoi laittaa meille rataa.



Esteet oli mun mielestä ihan sikinsokin maneesia ja hirveen monimutkasen näkösesti, koska en kovin usein pääse hyppäämään. Aluksi tehtävät sujui hyvin ja paikatkin osuivat ihan kivasti. Kuitenkin siinä vaiheessa kun rataan tuli lisää mutkia ja esteet nousivat niin oma pää meni jo vähän pyörälle :D Anni hyppäsi kuitenkin kaikki superhienosti ja pelasteli mun mokia parhaansa mukaan, josta yllätyin positiivisesti tosi paljon, koska poni olisi ihan hyvin voinut alkaa kiellellä koska ratsastin niin huonosti.. Lopuksi tulin yhden pystyn ihan yksittäisenä ja se meni hyvin ja lopetettiin siihen. Silti tän päivän hypyistä jäi hyvä fiilis, vaikka mun osalta ne ei mennytkään ihan putkeen, koska Anni oli niin innoissaan ja meillä molemmilla oli kivaa!







tämä kuva löytyykin jo facebookista mutta oli pakko laittaa tännekkin.. laitettiin annille ratsastuksen jälkeen loimi ja oltiin sitä myöhemmin menossa ottamaan pois, ja arvatkaa vaan mitkä naurut saatiin kun nähtiin poni ja loimi tuon näköisenä... :DDDD

54 kommenttia:

  1. Miten joillakin on niin kova kiire olla "eka" että ei lue ees postausta. Mut kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jaa'a ehkä se on jotenki hauskaa mut me muut ei vaa ymmärretä sitä XD kiitti :)

      Poista
    2. Nii... Ja muuten ihana tuo vika kuva Annista! :)

      Poista
  2. Nauroin silloin kun näin ton kuvan facessa!Siis ton kun annilla oli loimi tollee hassusti! c':

    Nauroin myös tolle Sara Nissiselle! :D Mutta minkäs sille voi että joidenkin mielestä eka postaukseen kommentoija on jotenkin hieno ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo meki naurettii annille nii paljon :DDDDD mmm jep..

      Poista
  3. Musta nää on kivoja kun siirikin välillä postaa :) Onko hällä omaa blogia? Ja vitsit Anni on niin söpö <3

    VastaaPoista
  4. Hienosti kirjoitettu postaus, hyvä Siiri! :)

    VastaaPoista
  5. Pikku höpsö annixD onko siivillä blogia jos on niin linkitä?

    VastaaPoista
  6. Anni :DD Kiva tällänen jonkun muun kirjottama postaus.

    http://haaveitahevosista.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Nyt on ollu molemmilla poneilla loimi vinksallaan :D
    annattekste päiväheinät sitten ku tuut ite kotiin sillon iltapäivällä vai onko joku antamassa päivällä?
    Kuin iso teijän kenttä on ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, tosin nasulla se oli isin tekemisiä, anni sai ton ite tolleen XD ja mä annan heinät kun tuun koulusta, kentästä en osaa sanoo

      Poista
  8. ihana Anni!:D ja siiri on hyvä ratsastamaan!:) Hyvin kirjotettu postaus jota oli kiva lukea!

    VastaaPoista
  9. Kattelin ihan normaalisti ja sit vaan repesin kun näi annin!!:DDD hyvä postaus! Miten se anni nyt se loimen tollee on saanu?:DD oikeesti? Rupes viel enemmän naurattaa kun aatteli et miten se voi mennä enää takas kun oli aika hassusti!!:D XD

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus!:) Siiri menee tosi hyvin annilla!:) Ihana Anni tossa missä sillä on toi loimi! miten se on sen oikeesti saanu sen tolleen?:) ja ihania kuvia!!;)

    VastaaPoista
  11. Siiri menee hienosti annilla! :) jja söpö anni:3

    VastaaPoista
  12. Hyvin näyttää siiri menevän annilla! Onko Siiri ikään ajatellut kisaavan annilla jotain pieniä esteluokkia?

    VastaaPoista
  13. Ruma kaakki kuin mikä. Laaduton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. + Siiri rääkkää ponias, kun suu auki ponillas, älä vedä kovaa ohjista, menee pilalle koko kaakki.

      Poista
    2. Anni ja Siiri kiittää♥ cmoon herää kaveri

      Poista
  14. Mistä noi keltaiset hanskat on ostettu mitkä siirillä oli ku oon ettiny samanlaisii talvee varte.. Ja söpö Anni repesin Xd :D

    VastaaPoista
  15. Voisi tulla se MyDay!! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei oo mydayta tulossa mut yks toinen video kyllä :)

      Poista
  16. Milloin laitat se myweekend videon blogii? :)

    VastaaPoista
  17. toi vika kuva! voi Annia <3 ;)

    VastaaPoista
  18. Mistä te tunnettu Siirin kanssa. Toi vika kuva on ihana

    VastaaPoista