lauantai 15. kesäkuuta 2013

241. Kisaviikko 2013

Nyt on kotiuduttu Ypäjältä, hyvällä mielellä hyvin menneiden kisojen jälkeen! Oli kyllä superkivat muutama päivä siellä, lähtisin milloin vain takaisin. Mutta nyt asiaan. Teitä tosiaan on jo yli tuhat, mutta minulla ei ole mitään sen suurempia erikoispostausideoita sen kunniaksi, joten päätin nyt tehdä ypäjältä ihan jättipostauksen. Eli kannattaa varata hetki aikaa, että kerkeää tämän lukea ja selata kaikki kuvat läpi.. :D Kisajutut (kuvat, selitykset, ratavideot) on postauksen loppupuolella, jos muu ei kiinnosta niin ne löytyvät sieltä.

Matkaan lähdettiin siis keskiviikkona puolen päivän aikaan. Nasu ja tavarat kyytiin, minä ja Roosa linnoittauduttiin takapenkille ja lähdettiin ajamaan. Hetkihän siinä sitten meni, about 7½ tuntia kun Ypäjälle ajettiin... Ensin pysähdyttiin mummolassa Varkaudessa, sitten abc:llä ja vielä tankkaamaankin. Nasu matkusti hyvin, mutta meitä alkoi parin tunnin autossa istumisen jälkeen hieman tylsistyttämään, ja meno oli sitten sen mukaista...


abc:n invavessasta vähän vettä nasulle ;)

Ypäjällä oltiin siis illalla puoli kahdeksan aikaan. Nasu asui 3. tallissa vitoskäytävällä, joten sinne sitten ajeltiin. Laitettiin Nasu karsinaan, kun oltiin saatu se purutettua, ja sitten tavarat pois autosta. Meidän käytävällä ei vielä keskiviikkona ollut kuin muutama hevonen, oli ihanan rauhallista kun oltiin se ilta oikeastaan yksin koko tallissa! Nasukin sopeutui heti hyvin uuteen karsinaan, sillä oli onneksi tuttu kaveri seinänaapurina.

meidän käytävä ja tavararöykkiö ja roosa


Kun oltiin Nasu saatu laitettua valmiiksi, ajeltiin kurssikeskukselle hakemaan meidän asunnon avaimia. Me majoituttiin siis Porkkanassa, joka on aika uusi asumus siellä. Ei oltu ennen tässä paikassa oltu, ja yllätyttiin kyllä todella positiivisesti, kun sinne mentiin! Se oli oikeasti ihan kuin joku hotellihuone. Kuvasta näkyy oikeastaan kaikki, ei se iso ollut, mutta tosi kiva. Sängyt, sohva, minikeittiö. Ja takana kylppäri, missä oli vessa, suihku ja oma saunakin! Siellä kelpasi kyllä asua pari päivää.


Kun oltiin sitten omat kamat saatu heitettyä Porkkanaan, lähdettiin taas takaisin tallille ja kävelyttämään Nasua. Käytiin n. tunnin lenkki, kierreltiin urheilualueella ja metsissä, lopuksi käytiin myös vesiesteellä kahlailemassa. Nasu oli ihan innoissaan, vähän touhotti, mutta pääasiassa poni oli silti ihan nätisti.


Lopulta kun illalla päästiin sitten takaisin asunnolle, syötiin vähän, käytiin saunassa ja katsottiin carrien päiväkirjojen toinen jakso. Sen jälkeen nukkumaan, koska seuraavana päivänä olisi eka kisapäivä!


Aamulla meillä oli herätys kahdeksalta. Äiti oli aikaisemmin käynyt jo ruokkimassa Nasun, me muut saatiin nukkua pidempään. Meillä ei ollut aamulla kiire mihinkään, meidän luokka alkoi vasta puoli 12. Ensin käytiin syömässä aamupala kurssarilla, ja sieltä käveltiin Roosan kanssa tallille katsomaan Nasua. Äiti ja Henna laittoivat sille hokit jalkaan, mentiin ihan perus talvihokeilla koska ei ollut yhtään liukasta. Lähdettiin sitten Roosan kanssa käymään Porkkanassa vaihtamaan kisavaatteet ja sitten takaisin talliin laittamaan Nasukin kisakuntoon.


Derbykentällä oltiin jo aika ajoissa. Menin siis ekana päivänä 90cm ja 100cm. Käytiin kävelemässä ysikympin rata, joka oli helppo, mutta sen jälkeen oli sitten pitkään odottelua. Olin lähtövuorossa vasta numerolla 36. Lopulta pääsin sitten verkkaamaan, kun oltiin yli tunti odotettu. Nasu oli ihan hyvä, sileällä homma toimi hyvin, mutta hypätessä minä mokasin kaiken. Aloin vaan pidättämään, jolloin Nasu tuli ihan pohjaan ja tuli huono hyppy. Yhtään kieltoa ei silti tullut. Lopulta sain omankin ongelmani korjattua, ja viimeset hypyt sujuivat ihan hyvin.





Radasta en nyt sen enempää selittele, se on tuossa videolla. Mutta, alkurata meni ihan superisti, Nasu oli tosi hyvä. Sitten, ennen toisiksi viimeistä estettä (tai siis varmaan kymmenen metriä ennen sitä) Nasu stoppasi ja jäi pomppimaan paikalleen. Mitä ihmettä poni teet? No, tein sitten voltin ja tulin viimeset esteet uudestaan. 4vp jäi tulokseksi, mutta hyvä mieli, koska rata oli muuten tosi hyvä!






Metrissä olinkin sitten vasta 46. lähtijä, joten äiti vei Nasun talliin luokkien välissä. Metri oli siis poniderbyn karsinta, joten siinä oli pitkä rata ja muutama derbyeste. Kun äiti toi Nasun takaisin, verkkasin samalla tavalla kuin edelliseenkin luokkaan ja sitten lähdettiin radalle. Metrin rata oli minun mielestä paljon huonompi kuin 90cm. Tokalle tuli kielto, koska jäätiin liian kauas ja Nasun ei ollut järkevä hypätä. Derbyesteet, eli banketti, pulvermanni ja kuivahauta menivät sitten hyvin, samoin kuin loppurata. Silti rata oli vähän epäsiisti, mutta Nasu oli hyvä tässäkin luokassa. Tulokseksi tuli 5vp, kielto ja yksi aikavirhe.

hups..



Omien ratojen jälkeen vietiin Nasu pois ja sitten mentiin takaisin katsomaan esteluokat loppuun. Sen jälkeen lähdettiin käymään kaupassa ja syömässä kylällä. Nasua piti taas kävelyttää, mutta koska oli alkanut sataa, mentiin kävelemään maneesiin puoleksi tunniksi. Illalla oltiin sitten kaverien kanssa, ja tällä kertaa illan ohjelmana oli sitten kahden edellisen päivän Salkkarit.


Perjantai-aamu meni saman kaavan mukaan kuin edellinen, luokkakin alkoi samaan aikaan. Ainut, mikä oli muuttunut, oli sää. Perjantaina satoi, välillä enemmän, välillä vähemmän. Ei silti laitettu nurmihokkeja, koska derbykenttä ei kuulemma ollut liukas, joten tavallisillakin hokeilla pärjäsi.


 Luokkana perjantaina oli siis taas 90cm, ja siinä oli tyyliarvostelu. Tällä kertaa lähtönumerona oli 25, eli ei tarvinnut niin pitkään odotella. Verkka oli siirtynyt estekentältä nurmelle. Sileän verkan tein sujuvalla, siellä Nasu oli hyvä. Derbyn pääty, missä oli verkkaesteet, oli sateen takia niin liukas, etten siinä uskaltanut hypätä kuin ihan pari hyppyä ennen radalle menoa.

Tavoitteena perjantaina oli saada puhdas (ja tietysti myös siisti) rata, ja semmoinen sieltä sitten tulikin! Nasu oli ihan mahtava, kaikki sujui superisti ja nollat tuli. Tyylipisteitä tuli 39,5, ja se sitten riitti viidenteen sijaan! Jee, hyvä päätös näille kisoille, olin niin iloinen kun Nasu oli niin hieno! ♥







Neljän aikaan iltapäivällä lähdettiin sitten kohti kotia. Taas sama seitsemän ja puoli tuntia autossa istumista, mutta tuulilasissa roikkuva keltainen ruusuke sekä videot hyvistä radoista onneksi piristivät matkaa. Oli ihan mahtava kisareissu, kiitos kaikille! Kiitos Nasulle, kun menit niin hienosti, kiitos Roosalle ja Hennalle kuvaamisesta, kiitos äitille, kavereille, niiden äideille, kisanjärjestäjille, kaikille! Ei olisi voinut kisakausi saikun jälkeen enää paremmin alkaakkaan.

81 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ja onnea teille . Rapsutukset nasulle :-)

    VastaaPoista
  2. tosi kiva postaus ja kivoja kuvia! hyvin meni sulla ja Nasulla! onnee:)

    VastaaPoista
  3. Mahtava postaus! :) Teillä meni hyvin! Onnee ruusukkeesta ja viidennestä sijasta =)

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus! Siistiä ratsastusta :) Onnea!

    VastaaPoista
  5. tää oli tosi kiva postaus ja jaksoin jopa lukee ku yleesä en kauheen pitkist tykkää mut täs oli aika paljon kaikkee kiinnostavaa ni ei tylsistyny, Onnee teille iha sairaasti hyvin onnistuneesta kisakauden avauksesta! :)

    http://iida-melle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, hyvä jos jaksot lukee, mä en varmaan enää toista kertaa jaksais:DDD :)

      Poista
  6. onnee hyvistä radoista! hyvä et saikun jälkee lähti noin hyvin kisakausi käyntiin!

    VastaaPoista
  7. Missä on 100 rata video:o?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. piilossa;) ei vaa en ladannu sitä ku ratsastin nii huonosti:D

      Poista
  8. Vitsi menitte hienosti ! Onnee teille. Ihana postaus muutenkin <3

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus & onnea! Ratsastat niin siististi ja hyvin :)

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus :) teiän menoa on niin kiva katella, ootte niin hyvä pari :)

    VastaaPoista
  11. Jee hyvä te !! Voi, Nasu menee ihan superisti <3 ! Onnee:) Heli, oot "oppinu" taas myötää XD

    Hitto, jäi keskiviikkona kahtomatta carrien päiväkirjat, pitää varmaa kattoo se netistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. korjaan "heii, oot "oppinu" taas myötääXD" :D

      Poista
    2. jep nasu on superponii!! ja joo yritin miettii sitä myötäämistäXD uu carrien päiväkirjat on iha paras!!<3

      Poista
  12. Oii hienot! Onnee! Eikö tosta metristä ollu videoo?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti!:) on video mut ratsastin nii huonosti etten ladannu sitä:D

      Poista
  13. Hei minkälainen este on pulvermanni? En oo ikinä kuullukkaan tuommoista nimitystä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho unohin sen kertoo vaikka oli tarkotus:DD mut se on niinku alamäki,okseri jonka alla on kuivahauta ja taas ylämäki, ypäjällä siinä on vielä semmoset puskat ns. kujana, eli tosi pelottava;)

      Poista
  14. ihan törkeen hyvin meette, onnee sijotuksesta ja onnistuineista kisapäivistä :)

    VastaaPoista
  15. tosi kiva postaus:) onne teille:)!

    VastaaPoista
  16. Hyvä te! :)

    emmajaharmony.blogspot.fi

    VastaaPoista
  17. laitoit ton kuvan XD ja anna nasulle yks voikukanlehti mult ja voit syyä sellasen itekki ku oot nii pupu :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep XDD no mut mitäs meni siihe eteen seisoon:DDD hih juu annan napelle mut sä saat syödä sen mun :**

      Poista
  18. Tosi kiva postaus ;) Onnea! :)

    VastaaPoista
  19. onnee ja tosi hyvin meette! :)♥

    VastaaPoista
  20. Teil meni tosi hyvin :) ! Ja Nasu hyppäs upeesti <3

    VastaaPoista
  21. Vastaukset
    1. kamerassa, se ei ikinä löytäny tietään tänne koska ratsastin nii huonosti ;)

      Poista
  22. Voi herran jestas tuota naista 12 kuvas XD

    VastaaPoista
  23. Oi Wau! :) Ihan superit! Onnea! <3

    VastaaPoista
  24. Siis tosi hienosti meni teillä kisat, onnee kovasti !(: Ja toi toinen 90cm rata, wow !

    VastaaPoista
  25. miks sun äiti aina stressaa kisoissa? Tossa 90cm radassaki huutaa eteen eteen, ja oon kattonu sun aiempiaki kisavideoita nii oiskoha ollu joku 100cm luokka jonka voitit niii siinäkin vaa kyselee kaikilta pudottiko mitä tapahtu ja jne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha en tiiä se jännittää vaa nii paljon:DDD

      Poista
  26. hei ihan mahtava postaus!!(: tämmösii lisää!(;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti!:) haha sitä saatte kyllä odotella, tässä oli niin iso työ ja harvoin saan varsinkaan kisoista näin paljon kuvia ja videota;)

      Poista
  27. Hienosti meni! :) Noi 90cm ja 100cm esteet näyttää jotenki niin pieniltä kun on noin iso nurmikenttä! Yleensä 90cm ja 100cm esteet näyttää isommilta, kun teillä on esim. maneesikisat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti:) jep, noi näytti ja tuntui tosi pieniltä!:D

      Poista
  28. Jee hyvä te! Ja just kiva postaus!! ;) ootte nasunkaa supereita <3:)!

    VastaaPoista
  29. Hyvä te! Onko sulla muuten instaa jos on nii millä nimellä löytyy? :))

    VastaaPoista
  30. Onnee 5 sijasta !! :D Jaksoi hyvin lukee ku on kiinnostavaa tekstiä :)

    Käypppä kurkkaan ja jos kiinnostaa litty lukijaksi :) (ei oo pakko jos ei haluu)
    sanqkartsa.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
  31. Onnee ❤! Ja tosi kivoi kuvii ;)!

    VastaaPoista
  32. Vauu, meette superrr hienosti! :D onnea!! :)

    VastaaPoista
  33. Hienosti meette!:) Onnee sijotuksesta.
    Kivasti tossa 90cm radan videossa, just ennen tota kohtaa mis Nasu stoppaa ja pomppii ni joku sanoo että ''mulla on muuten verta housuissa'' :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti:)! haha eikä en oo itekkää huomannu XDD

      Poista
  34. Voi onnea vai teille hienosta suorituksesta! :) Tekstistä huomasi et olit iloinen :D Hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiiitos!:)) jep olin ja oon vieläkin ilonen!;)

      Poista
  35. Onnea , mahtava suoritus!Ootte tosi hienoja Nasun kans.Itse en uskaltaisi edes kisata , jännittäisin liikaa.Ja omalla ponillani on nivelrikko , niin kilpailu on muutenkin saanut jäädä.

    VastaaPoista
  36. onnee tosi paljon! mistä nasun rintaremmi on ostettu, löytyykö säätövaraa (niiku jos ostais fullin nii meniskö pienelle ja isolle hevoselle) ja onko ollu hyvä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti:) siis toi on rintaremmi-martingaali, ja se on tilattu börjesiltä. njoo kyllä siitä jonkun verran löytyy säätövaraa, ja tosi hyvä on ollut (meillä ollut käytössä jo puolitoista vuotta, ei mitään ongelmia) :)!!

      Poista
  37. kuin kaua sä oot ratsastanu???? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. alotin 5vuotiaana eli joku yheksän vuotta siis:)

      Poista