perjantai 6. kesäkuuta 2014

300. Tästä kesä voi alkaa

Long time no see, eiks se niin sanota? Nyt on ekaa kertaa moneen moneen kuukauteen yhtään fiilistä kirjottaa, mut nyt ollaan tämä viikonloppu meillä Siirin ja Reetan kanssa, niin ollaan kuvailtu paljon! Mutta ennenkun tämän päivän asiaan, niin alkuun pikapäivitys kuulumisista.

Nasun kanssa treenattiin ja kisattiin koko kevät ahkerasti, mutta tulosta ei oikeen syntynyt. Kotona on mennyt super hienosti, mutta kisoissa poni ei oikeen vieläkään toimi. Anni taas meni koko hallikauden loppuun asti huipusti, jokaisesta luokasta lähti voitto tai sijoitus mukaan, mutta kun käytiin parit kisat vielä ulkona, niin homma ei toiminut yhtään niin hyvin, ja Anni jäi ansaitulle kesälomalle. Viimeisten kisojen jälkeen, jotka oli toukokuun puolessa välissä, ollaan oltu vaan kotona ja chillailtu, käyty maastoilemassa ja uimassa, parit valkut Nasun kanssa ja myös treenailtu koulua. 


Siiri tosiaan tuli jo keskiviikkona illalla, ja eilen käytiin päivällä kahlailemassa ponien kanssa. Ei olla vielä uitettu kokonaan, koska isossa järvessä vesi on vähän liian kylmää. Mutta molemmat ponit on aina ihan innoissaan vedessä kuumina päivinä!



Kahlailun jälkeen oli tarkoitus vaan kävellä kotiin, mutta ajattelin etten jaksa lähteä enää illalla ratsastamaan Nasua niinkun oltiin suunniteltu, vaan käytiin matkalla maneesilla vähän pyörimässä. Nasu ei ole ollut kovin hyvä sileällä nyt viime aikoina, mutta eilen meni tosi kivasti! Vaikka oli niin kuuma ja menin ilman satulaa, niin alkulaiskottelun jälkeen poni toimi jo hyvin. Menin vaan aika vähän aikaa kuumuuden takia, mutta jäi niiin hyvä fiilis pitkästä aikaa koulutreenin jälkeen! ♥

kesäfiiilis
Illalla käytiin kumminkin ratsastamassa Anni omalla kentällä. Kaikki kolme kiivettiin vuorotellen ponin kyytiin...

ensin Siiri...
sitten minä...
ja lopuksi vielä Reeta... :DDDD
Siiri: Anni oli alusta asti ihan kivasti kuulolla, mutta välillä se jäi tosi hitaaksi ratsastaa. Ajateltiin kuitenkin, että se saattaa olla myös väsymystä, koska oli kuuma päivä ja oltiin käyty jo päivemmällä uimassa. Hyvin meni silti ja poni oli kiva :)
Venla: Anni oli aikalailla samanlainen mulla kun Siirilläkin, vähän hidas mutta toimi miten pyysin. Se on tavallisesti parempi kuin mitä eilen oli. En mennyt sitten kun ehkä 5min, nopee vaan kävin selässä :)
Reeta: Anni oli kaikista paras mulla, ei edes enää hidastellu lopussa ja toimi nii miten ikinä halusin. Venla ja Siiri halus tottakai julkasta kaikista rumimman kuvan (jossa anni hätistelee kärpästä ja mä oon jo innolla siirtymässä uusiin onnistumisiin) meistä ettei niiden tarvinnu nöyrtyy siihen et ne olis ollu ''huonompii'' ku mä. ;) 


* joo siis anni oli selvästi parhaimmillaan sillon kun retu meni sillä.. :)))



Katotaan jos saatais vielä kolmestaan kirjotettua jotain postauksia kun se ei oo näköjään multa yksinään onnistunu.. :D

26 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja varsinkin toi viimeinen on ihanan pirtee! :D

    VastaaPoista
  2. Tehkää videopostaus kolmestaan

    VastaaPoista
  3. Mitä toi hyönteismyrkky (kai?:D) on?

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus ! Tuli paljon pirteämpi mieli näitä kuvia katellessa ! :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kivaa ja kesäistä materiaalia! :D

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus ja niin kivoja kesäisiä kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoos :) oli kesäiset säät nii tuli kivoja kuvia ;)

      Poista
  7. Jee postaus!! Jee Venla!!!!

    VastaaPoista
  8. Heii tosi kiva kun taas postasit, oli jo ikävä näitä! :D

    VastaaPoista
  9. Ihana toi paita sulla joka on ekoissa kuvissa! :o <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha se on kyl ihan tavallinen valkonen toppi mikä on vaa nostettu tollee :D!

      Poista
  10. Jee teit postauksen! Oot toosi toosi hyvä bloggaan ja sun postaukset on aina tosi mielenkiintosia tai niinkun sellasia mistä mä tykkää tosi paljon! :) toivottavasti sua alkais innostaan tää nii tulis enemmän postauksii kun oot oikeesti niin hyvä! <3 Voitteko tehä kolmisteen videopostauksen? se ois tosi kivaa ja siitä tulis varmaan hyvä ja mielenkiinoinen! oot tosi nätti ja Anni ja Nasu on just sellasia minkälaisen haluisin omaks poniks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oii kiitos tää piristi! ♥ ja joo me tehtiin julkasen sen kohta, mut en tiiä et onks se nyt kauheen hyvä, mielenkiintosesta puhumattakaa... xd

      Poista
  11. Katoin sen videopostauksen just youtubesta ja oli tosi hyvä. Sanon tän nyt suoraan mut sulla on ihan vitun hyvä perse ja tissit, tosi hyvä kroppa ja oot tollain ruskee ja sulla on niin ihanan pitkät jalat, oon niin kateellinen. Mikä sun salaisuus on ?

    VastaaPoista